Pakkanen paukkuu -20 asteessa, joten on aika vertailla netin tarjontaa.
Hippoksen maratonkerhon yhteislenkeillä on seurattu vauhteja vanhalla Nokian Sports Trackerillä. Samalla on pystytty näyttämään karttaohjelmista paikkatietoa. Kävi niin että Nokian Sports Tracker jäi beta -versioon ja kehittäminen loppui. Syntyi spin off-yritys eli konseptin kehittämistä jatkoivat alkuperäiset kehittäjät oman yrityksensä nimissä. Monelle käyttäjälle tuli uuden Sports Trackerin kanssa ongelmia, koska Nokia E71 ei enää ollut sopiva malli viime toukokuisessa testauksessa. Tilanne korjautui elokuussa melkoisen napakan Facebook-keskustelun siivittämänä. Myös E71 alkoi toimia elokuulta lähtien uudessa Sports Trackerissä. On jäänyt kiireiden vuoksi testaamatta.
Ilokseni huomasin vanhojen tiedostojen ja sitä myötä myös kerhomme yhteislenkkien jääneen muistiin. Voit katsella pitkiä lenkkejä p32900 -käyttäjän tiedostoista. Siellä on myös monta mukavaa kännykkäkamerakuvaa. Viimeisimmät reitit ovat heinäkuun 7. päivältä, jolloin olimme Sarvenperän saunamaratonilla.
KATSO SPORT TRACKER TIEDOSTOJA
Ensimmäisen adventtisunnuntain koetreenissä näkyy ohjelman miellyttävä piirre: saat jokaisesta kilometristä yksilöidyt ajat.
Tanskalaiset ovat tuoneet kilpailijan eli Endomondo Sports Trackerin. Testijuoksussa juoksija kertoi ohjelman antavan myös sanallista infoa kilomerin täyttyessä. Asia kiinnosti niin paljon, että nyt sekä Endomondo että Sports Tracker ovat asennettuina ja pientä testiä tehty. Ainakin satelliitit löytyvät tosi nopeasti.
Netistä löytyi myös vertailevaa tietoa molemmista ohjelmista. KATSO BLOGI
Innostuneet käyttäjät, jos käytte juoksulenkeillä, lähettää tietoja, jotta voi laittaa nettilinkin kerhon sivuille. Mukava kuulla tuntemukset ja katsoa reitit, jos juokset Kiinassa tai Kinnulassa.
|