Jäsenyys, yhteislenkit, johtokuntaUutisetKalenteriTuloksia 2008-2018AlbumiPalauteYhteystiedot








Sivuilla 960322 kävijää
maratonkerho RSS Tulevat tapahtumat

<< Takaisin
<< Näytä kaikki

Berliinin toinen päivä 25.9.2010 -valokuvia - 15.10.2010



Lauantai 25.9.2010 Berliini

Lauantain ohjelmassa oli aamujuoksu. U-Bahnilla siirryttiin Berliinin luoteiosaan Charlottenburgin ja Spandaun suunnalle. Tapahtuman järjestää juuri kyseisen kaupunginosan urheiluseura. Juoksijat kokoontuivat Schlossgartenin reunalla olevan Scloss Charlottenburgin eli C. linnan pihalle. Linna on vanha 1600 -luvulta vaaliruhtinas Fredrik III:n (myöhemmin kuninga Fredrik I) puolisolleen Sofia Charlottelle rakennettu.
Kokoontumisen jälkeen lähdettiin juoksemaan hyvin hiljaa kohti olympiastadionia. Pieni ylämäki ja pian alkoi näkyä olympiastadionille vieviä kylttejä. Toisaalta oli hauskaa, mutta toisaalta leveät kadut kylmäsivät kouluhistorian muisteloissa.

 Olympiastadion

Olympiastadion on valtavan hieno. Stadion on rakennettu vuonna 1936 pidettyihin kesäolympialaisiin. Suunnittelija Werner March ammensi antiikin Rooman rakennustaiteesta ja 1930 -luvun poliittinen tilanne vaikutti taustalla. István Szabón Mephisto elokuvassa olympiastadion ikuistettiin jälkipolville.

Olympiastadionilla Maifield on valtava paraatikenttä ympärillään katsomo ja 77 metrien kellotorni (Glockenturm).
Waldbuhne on 20 000 -paikkainen ulkoilmateatteri stadion vieressä.
Kuvissamme näkyy myös uimastadion.
Stadion on avattu nelivuotisen saneerauksen jälkeen vuonna 2004 ja täällä pelattiin myös FIFAn MM-kisoja vuonna 2006.

Juoksimme olympiastadionille, todennäköisesti maratonportin kautta. Juoksun kruunasi valtava ruuhka ruokailupaikalla. Pidimme ruokataukoa ja nautimme kiireettömästä päivästä. Kiersimme vielä uimastadionin kautta pääportille ja takaisin kohti majapaikkaa.

VALOKUVIA AAMUJUOKSUSTA JA OLYMPIASTADIONILTA

 
Lauantaina juoksijat kävivät tutustumassa vielä maratonin lähtöpaikkaan ja valokuvaaja siirtyi sateessa kohti rullaluistelumaratonin kuvauspaikkoja. Siitä lisää seuraavassa osassa.



<< Edellinen
14.10.2010 Stefano Baldini laittaa sykemittarin naulaan
Seuraava >>
16.10.2010 VI Kankaanpään maraton 2010 - tulokset - valokuvia




03.07.2026 12:37 Nimipäivä: Arvo
© Hippoksen Maratonkerho
[VALIKKO] Tulevat tapahtumat