Jäsenyys, yhteislenkit, johtokuntaUutisetKalenteriTuloksia 2008-2018AlbumiPalauteYhteystiedot








Sivuilla 953105 kävijää
maratonkerho RSS Tulevat tapahtumat

<< Takaisin
<< Näytä kaikki

Kerhon pikkujoulut 28.11. - 01.12.2008



Maratonkerhon pikkujoulut järjestettiin lauantaina Letkutien saunatiloissa. Jouko A. oli ansiokkaasti varannut tilat, lämmitti saunan testijuoksijoille ja järjestipä vielä juotavaakin. Kuvia näet klikkaamalla yläpalkista Pikkujoulu_08 -otsikkoa.

Illan aikana muisteltiin juoksutapahtumia. TeroK järjesti todella mielenkiintoisia tehtäviä aina urheiluvaatemerkkien tunnistuksesta arvaustehtävään. Arvaustehtävässä piti purkaa kerros kerrokselta lahjapaketti ja teettää tehtäviä ja arvata mitä pakkauksessa on. Juostiin mm. portaat 9. kerrokseen, jotta saataisiin syke vk-tasolle (ks. yksi kuva albumissa). Illalla käväistiin vielä parketilla ottamassa kevyet hiet neovalojen loisteessa.

Kata sai muistoja seuran ensimmäisestä SM-mitalista ja Ossi piti puheita puheenjohtajan varmuudella.

Ja meillä kaikilla oli niin mukavaa. Lämminhenkistä, hyvää ruokaa ja mukavaa seuraa. Pikkujoulut parhaimmillaan.

Kuten kuvista näkyy, siistiä porukkaa, kun ei näy pullojakaan. Toisaalta nykytekniikalla punasilmäisyyden korjausta piti käyttää harvinaisen paljon. Ja onneksi kuvia voi rajata!



<< Edellinen
16.11.2008 Juoksijan hiilijalanjälki
Seuraava >>
05.12.2008 Tukholman maraton 2009 täyttyi 1.12.




26.04.2026 18:47 Nimipäivä: Terttu ja Teresa
© Hippoksen Maratonkerho
[VALIKKO] Tulevat tapahtumat