Jäsenyys, yhteislenkit, johtokuntaUutisetKalenteriTuloksia 2008-2018AlbumiPalauteYhteystiedot








Sivuilla 953135 kävijää
maratonkerho RSS Tulevat tapahtumat

<< Takaisin
<< Näytä kaikki

Yhteislenkin terveisiä 22.10.08 - 23.10.2008



22.10.2008 Keskiviikko

”Taas yksi hieno yhteislenkki takana ja millä määrällä… Keskiviikon lenkille lähti ennätysmäärä naisenergiaa + 2 ukonkörilästä. Uutena kasvona vasta Hippoksen maratonkerhoon liittyneenä Kirsi H lähti ennakkoluulottomasti mukaan lenkille.

Juostiin Kuokkalan maisemissa. Alussa oli pientä verryttelyä noin 6 min/km ja puheensorinasta päätellen aika sopivalla aloituksella. Jyväsjärven maisemissa lisättiin tehoja, mutta vain minuutin verran kovempaa ja taas minuutti vähän rauhallisemmin. Sama toistui noin kuusi kertaa. Ei paha. Toisilla kone kuulemma vasta lämpeni ja tossuun rupesi löytymään pitoa. No malttia sitä pitää olla harjoituksissakin, toisella kerralla vaikka sitten enemmän.

Taas palattiin sopivaan rupatteluvauhtiin ja matka jatkui. Lenkin pituudeksi tuli n.14-15 km ajassa 1:27 eli aika lähellä sitä tavoiteltua 6 min/km vauhtia. Reitin pystyi mukavasti vähän lyhentämäänkin. Kaksi  ”karkulaista” juoksi eri reittiä ja heidät saatiin Taulumäellä kiinni eli jokainen löysi hienosti perille hyvävoimaisena. Eli seuraavalla kerralla taas uusia juoksijoita ja lisää porukkaa, jotta saadaan komea edustus juoksupoluille.”

T:Ossi - yksi ukonköriläistä



<< Edellinen
18.10.2008 JJK liigaan - tulevia maratoonareita?
Seuraava >>
04.11.2008 Ikäkertoimet juoksijoille




26.04.2026 23:10 Nimipäivä: Terttu ja Teresa
© Hippoksen Maratonkerho
[VALIKKO] Tulevat tapahtumat