Minuuttitolkulla kehitystä!
Suomen Tivoli juhlisti Hippoksella testijuoksuamme ja ihmettelijöitä riitti.
Maalipaikkaa siirrettiin 10 metriä taaksepäin pieneen ylämäkeen.
Katso lähtö YouTubesta.
Ensimmäinen kierros näytti jo menemisen tahtia, sillä kärkiryhmä tuli aikaan 6:22 ja ryhmässä oli vielä neljä juoksijaa. Esa päätti lopettaa tässä vaiheessa. Sirpa oli jättänyt Ossin ja Katan muutaman metrin päähän.
Toisella kierroksella tahti pysyi kärjellä tiiviinä ja aika 12:42 ja mukana oli kolme juoksijaa Harri ja Jouni tulivat edelleen hyvin. Sirpa 14:28 ja Kata 14:35. AnnaS ja JoukoA15:25 ja PekkaM 15:34.
Näin mentiin kolmas keirros täyteen kolmen kärjessä aikaan 19:36. Harri oli edelleen tuntumassa. JouniH oli aika tiukoilla ilmeestä päätellen ja kello tykkäsi 20:20. Kata oli ottanut Ossin ja Sirpan kiinni ja mentiin kaikki olivat vielä tiiviissä ryhmässä ja aika 21:44. Anna ja Jouko 23:13 ja Pekka tuntumassa 23:24.
Neljännen täyttyessä Teroilla oli jo muutaman metri väliä, K 25:32 ja M 25:42, Ilkka 26:02 ja Harri Hokkanen 26:24. Hämäläisen Jouni 27:18. Kata ja Ossi 28:50 ja Ossi lopetti neljänteen kierrokseen. Sirpa 29:08. Anna ja Jouko 30:58. Pekka lepuutti jo käsiään 31:33.
Tultiin maaliin ja TeroK:n ja polvi nousi komeasti ja maalissa 32:04, TeroM jäi hiukan 32:19, IlkkaT 32:41, HarriH taloudellisella askeleellaan 33:01. JouniH 34:03. Kata jakoi voimansa hyvin ja pystyi hyvävoimaisen näköisesti loistoaikaan 35:55. Sirpan aika oli 36:39. Anna ja Jouko juoksivat koko matkan samaan tahtiin aikaan 38:31. Esa auttoi ja kannusti. Viimeisellä kierroksella Esa kannusti Pekan loppuaikaan 39:21.
Yhteenveto: sekä naiset että miehet olivat tosi urheilijoita. Kelpaa lähteä kesän maratoneille. Palautteet pertti.pernu at jamk.fi
|