Jäsenyys, yhteislenkit, johtokuntaUutisetKalenteriTuloksia 2008-2018AlbumiPalauteYhteystiedot








Sivuilla 961445 kävijää
maratonkerho RSS Tulevat tapahtumat

<< Takaisin
<< Näytä kaikki

Matkakertomus Torni-Hölkkä 2011 - 19.09.2011



Tornihölkkä 17.9.2011 klo 13.00 Karstula

Maratonkerhon testiryhmä teki iskun uuteen hölkkätapahtumaan Karstulaan. Matka oli 5,5 km, joka toimi loistavana vauhtiharjoituksena ennen Berliinin baanoja.
Reitti lähti ylhäältä Tornin läheisyydestä

Kisakeskus toimi tornin juurella. Kisabuffetti oli loistava, kiitokset siitä. Paikkana ehkä hieman ahdas, mikäli juoksukansaa olisi ollut enemmän, mutta sopu antoi sijaa. Järjestäjät olivat saaneet mukavan tapahtuman aikaiseksi lyhyellä varoitusajalla. Juoksijoita oli noin 60 ja palkintoja oli järjestetty hyvin. Reitti kulki mukavasti hiekkatietä ja pienen pätkän asfalttitietä myötäillen kunnes saapui viimeiseen ylämäkeen ennen maalia, joka oli Kirkkovuoren päällä. Ehdottomasti tämän kauden ihanin ja kamalin ylämäki,joka antoi haasteita jokaiselle. Tämä pitää vielä päästä kokemaan uudelleen. Reitti oli erittäin hyvin suunniteltu. Kisan ainoa miinus toimitsijoille maalissa. Ensiksi allekirjoittanut, kun on hiukan eri mieltä tulosjärjestyksestä maalissa. Ykkösnaisen jäljessä juokseneena länsimaisen laskuopin mukaan kakkosena maaliin tulin.

Kisan jälkeen kävimme ihailemassa maisemia ylhäältä maailman korkeimmasta hirsitornista ja komeat ne olivat. Alhaalla linkki juoksureittiin ja valokuviin matkan varrelta.

terveisin juoksuagentit Katariina ja Markku

KUVAUS KIRKKOVUORI

Sports Trackerin reitti Torni-Hölkästä ja mukana 36 kuvaa

Karstula.jpg


<< Edellinen
18.09.2011 Yhteislenkki 18.9.
Seuraava >>
19.09.2011 Berlin Marathon - osallistujan opas




24.07.2026 10:20 Nimipäivä: Kirsti, Tiina, Kirsi ja Kristiina
© Hippoksen Maratonkerho
[VALIKKO] Tulevat tapahtumat