|
Kaksi maalia riitti Suupareille voittoon
FoSu-KeLy 2-1 (1-0, 1-0, 0-1)
FoSu jäi syksyn pienimpiin maalilukemiinsa, mutta otti silti kauden kolmannen voittonsa, kun ykkösdivisioonan itälohkossa neljäntenä oleva Kellon Lyönti pysähtyi maalin tappioon Forssassa. Vaikka FoSun peleille tyypillisiä maalikarkeloita ei nyt nähtykään, ei isännillä ollut kahdessa ensimmäisessä erässä hätää. Avauserän voittoon riitti Matti Moisanderin sutaisu ja toisen erän maalin merkkautti Sami Romu. Tarkasti puolustaneella FoSulla oli etenkin toisessa erässä tilanteita pelin ratkaisuun, mutta maalit olivat tosiaan tiukassa ja maalivahdit vireessä.
Kolmannessa erässä pelin painopiste siirtyi enemmän forssalaismaalille, jossa edellisviikonloppuna nuorten maajoukkueturnauksessa kunnostautunut Tomi Aaltonen pelasi uransa ensimmäistä divarin nollapeliään 56. minuutille asti. Kellon Lyönti kavensi ajassa 56.23 ja jahtasi lopussa ilman maalivahtiakin tasoitusta, mutta FoSu kesti. – Pakkamme pysyi nyt kasassa. Osumat jäivät vähiin, kun molemmat maalivahdit olivat erinomaisia. Tykkään kyllä näistä numeroista, totesi FoSun valmentaja Sami Leikkilä. FoSun ketjuista Petri Mäkeläisen, Markus Lintulan ja Sami Romun ykkönen pystyi eniten painamaan peliä vastustajan maalille, mutta eivät muutkaan ketjut alakynteen jääneet ennen kuin kolmannen erän loppuhetkillä.
Tänään FoSun vastus sen kuin kovenee, kun itälohkoa johtava lappeenrantalainen NST saapuu Forssaan. Eilen NST kärsi ensimmäisen tappionsa, kun länsilohkoa johtava M-Team otti kotonaan 8-7 jatkoaikavoiton.
Pasi Rakkolainen FORSSAN LEHTI
|