|
Kari Kauppi palasi Suuppareihin ja teki heti osuman
FoSu-SB Vantaa 7-6 ja. (3-2, 2-2, 1-2, 1-0)
SALIBANDY Kolme edellistä peliään yhden maalin erolla hävinnyt FoSu pääsi lauantainna vaihteeksi juhlimaan maalin voittoa, joka irtosi jatkoajalla SB Vantaasta. Peli oli tasainen sekä numerollisesti että pelitapahtumien puolesta. Tasaisuudesta kertoo se, että kaikki 13 maalia muuttivat syntyessään pistejakoa. FoSu johti viisi kertaa, mutta vantaalaiset tasoittivat yhtä useasti. Vieraat eivät kuitenkaan johtaneet kuin pari minuuttia ensimmäisen erän 1-2 tilanteessa, joten sen perusteella FoSun voittoa voi pitää ansaittuna. Maalien vähennyttyä pelin loppua kohti näytti voittomaaliksi jäävän Atte Kolisin 53. minuutilla omalta kenttäpuoliskolta laukoma 6-5 osuma. Vantaalaiset tasoittivat kuitenkin vielä kerran vieläpä yhtä kaukaa harmittavalla pomppupallolla, joka lirui muuten hyvin torjuneen Tomi Aaltosen taakse. FoSun voittomaalin sivalsi jatkoajan toisella minuutilla suoraan Teemu Aaltosen syötöstä Jusa Lindström.
FoSu sai otteluun uutena vahvistuksena come backin tehneen Kari Kaupin. Viime keväänä edustuspelit lopettanut Kauppi on jatkanut palloilua FoSun kakkosjoukkueessa eikä näytä kadottaneen pelimiehen taitojaan. Kauppi muodosti Petri Mäkeläisen ja Markus Lintulan kanssa FoSun parhaan ketjun siinä mielessä, että tämä trio painoi peliä eniten vantaalaismaalille. Kaupilta ei mennyt erääkään maalin tekoon, kun hän survoi avauserän lopulla ylivoimatilanteessa maalin edestä 3-2 osuman. Myös Mäkeläinen sai taas maalin tililleen hienolla vippauksella toisessa erässä.
FoSulta löytyi ratkaisijoita, kun kuusi miestä pääsi maalien makuun. Edellä mainittujen lisäksi Matti Moisander teki kaksi maalia ja Aaltonen yhden. - Peli sujui sen verran mukavasti, että sen antoi pientä kutinaa voitosta. Pienestähän tämä taas oli kiinni, mutta pelimme oli edellisiä tasapainoisempi ja tulos varmasti antaa pojille puhtia, totesi FoSun valmentaja Sami Leikkilä kauden toisesta voitosta.
Pasi Rakkolainen FORSSAN LEHTI
|