|
SALIBANDY Kolme peliä, kolme tappiota. Kauden alku ei ole mennyt Forssan Suuppareilta niin kuin odotettiin. Lauantaina FoSu kärsi kolmannen tappionsa, kun Vaasan Woodcutters vei 1. divisioonapisteet mukanaan maalein 4-6. – Joukkue on tuskainen, käsijarru on päällä. Tästä on kova työ rentouttaa joukkue, huokasi FoSun valmentaja Sami Leikkilä. Woodcutters oli valinnut lauantain peliin oivan taktiikan. Joukkue puolusti tarkasti ja hidasteli, kunnes paikan saatuaan lähti terävästi hyökkäykseen. FoSu piti enemmän palloa, mutta meni uneliaaseen tempoon mukaan ja keskittyi siirtelyyn kun olisi pitänyt yrittää ratkaista. Vaikka FoSu hallitsi näennäisesti peliä, oli kahden erän jälkeen taululla 0-3-numerot vieraille. Pehmeästi pelannut kotijoukkue laukoi laiskasti ja kun onnistumisia ei tullut, puristettiin mailasta entistä kovempaa. Vaasalaiset eivät sen sijaan kipsanneet, vaan pelasivat omalla tyylillään ja tekivät maalin, kun paikan saivat.
Kolmanteen erään FoSun oli pakko muuttaa tyyliä. Leikkilä rukkasi ketjuja uusiksi ja käski miehiään juoksemaan enemmän ja karvaamaan ylempää. Joukkue tulikin aivan uudella ilmeellä kentälle ja pientä toivoa voitosta heräsi, kun Juha Laitila avasi FoSun maalitilin ajassa 42.14. Lisävauhti ja pakan avaaminen toivat paikkoja myös vaasalaisille, jotka päätöserässäkin ratkaisivat tarkasti. Woodcutters pääsi FoSun alakerran avustuksella 1-6-johtoon ennen kuin Suupparit aloitti viimeisen rynnistyksen. Välillä ilman maalivahtia pelannut FoSu nousi vielä Aleksi Kannisen, Sami Romun ja Juha Anderssonin osumilla kahden maalin päähän, mutta sen lähemmäs se ei kovasta yrityksestä huolimatta pystynyt. – Kun kaksi tappiota oli alla, eikä alkuun saatu onnistumisia, tuli lisää puristusta. Onneksi edes lopussa oli vähän valonpilkahduksia, Leikkilä totesi. FoSu lähti kauteen tavoitteenaan paikka liigakarsinnoissa, johon selviää lohkon kaksi parasta. Nousukarsinta on yhä mahdollinen, mutta voittoja pitäisi alkaa tulla ja tappiot pitää jatkossa minimissä. FoSu pääsee yrittämään tappioputken katkaisua jo tänään Uudessakaupungissa.
Kai Sandberg FORSSAN LEHTI
”Joukkue on tuskainen, käsijarru on päällä. Tästä on kova työ rentouttaa joukkue”
|