|
Blue Fox-FoSu 11-2 (4-0, 3-1, 4-1)
Forssan Suupparit kärsi ykkösdivisioonakauden ensimmäisessä vieraspelissään murskatappion Uusikaarlepyyssä, jossa Blue Fox riepotteli FoSua hurjasti. FoSu hallitsi vielä ensimmäisellä jaksolla pelin kulkua, vaikka hävisikin erän selvästi isäntien viimeisteltyä hurjalla prosentilla. Jatkossa Blue Foxin paremmuus alkoi näkyä myös pallonhallinnassa. Joukkue jatkoi myös tarkkaa maalitehtailuaan loppuun asti eikä FoSun maalivahdeille kertynyt 11 päästetyn maalin vastapainoksi kuin 14 torjuntaa. – Olimme jäljessä joka asiassa eli Blue Fox oli meitä selkeästi edellä ja kaiken kukkuraksi pallo vielä pomppi heille. Lähes joka veto sujahti maalimme yläkulmiin, totesi FoSun valmentaja Sami Leikkilä. – Tämä oli meille opettavainen peli, josta toivottavasti otammekin opiksemme. Leikkilä antoi puhtaat paperit vain tulokaspuolustaja Matti Moisanderille. Esimerkiksi FoSun ykköskenttä romahti kahdeksan miinusmaalin verran. FoSun kavennusmaalit merkittiin Juha Laitilalle ja Tommi Mäkiselle.
Forssan Lehti
|