|
B-poikien sarjakausi käynnistyi tänään Rehti-Areenalla. FoSu leikitteli päivän ensimmäisessä pelissä Pirkkalan Pirkat nurin heti ensimmäisen vartin aikana. Päivä päättyi kävelysählyyn SC Urbansia vastaan. Janakkalan pojat vetivät liinat kiinni ja linjat tukkoon eikä FoSusta oikein löytynyt lukon aukaisijoita. Viisi minuuttia ennen loppua SCU tasoitti lukemiin 2-2, mutta kapteeni Valtteri Rämön tarkka laukaus ajassa 44.11 vapautti forssalaiset pinteestä ja takasi täydet pisteet tästäkin ottelusta.
Päivän muissa peleissä nähtiin enimmäkseen epätasaisia otteita ja otteluita. Vakuuttavimmin esiintyi KOO-VEE:n B-junnujen ykkösryhmä, jolle voi jo tässä vaiheessa povata paikkaa SM-karsintaan.
PirPi - FoSu 0 - 12 (0-12)
Positiivisinta pelissä oli, että säännöistä löytyy pykälä, jonka perusteella peli voidaan päättää 12 maalin eroon. Se täyttyi ajassa 14.42. Tuomareita oli ennakkoilmoituksesta poiketen vain yksi ja hänkin enimmäkseen turhaan. Yksi maalituomari olisi riittänyt.
Kirjataan nyt aikakirjoihin sekin harvinaisuus, että Vuorisen Jerelle merkattiin pelissä yksi ainoa torjunta ja sekin äärimmäisen vapaamieliseen tulkintaan perustuen.
Tilastot:
02:07 0 - 1 Ville Vehmas - Henri Harju 03:40 0 - 2 Henri Korko - Valtteri Rämö 04:17 0 - 3 Aleksi Kanninen - Nicolas Jokinen 05:34 0 - 4 Henri Korko - Valtteri Rämö 06:43 0 - 5 Teemu Lagerstedt - Aleksi Kanninen 08:45 0 - 6 Ville Vehmas - Aleksi Vainio 08:57 0 - 7 Kasimir Raudus - Valtteri Rämö 10:34 0 - 8 Teemu Lagerstedt - Nicolas Jokinen 11:42 0 - 9 Ville Hakala 13:08 0 - 10 Matti Mäkilä - Valtteri Rämö 13:28 0 - 11 Nicolas Jokinen - Teemu Lagerstedt 14:42 0 - 12 Ville Hakala - Nicolas Jokinen 14:42 Peli päättyi 12 maalin eroon.
Jäähyt: -
Pistepörssi: Nicolas Jokinen 1+3, Valtteri Rämö 0+4, Teemu Lagerstedt 2+1, Ville Hakala 2+0, Henri Korko 2+0, Ville Vehmas 2+0, Aleksi Kanninen 1+1, Matti Mäkilä 1+0, Kasimir Raudus 1+0, Henri Harju 0+1, Aleksi Vainio 0+1.
FoSu - SC Urbans 3 - 2 (0-0, 1-1, 2-1)
Kerätään nyt tästäkin vain positiiviset asiat yhteen: Päivä oli kaunis ja aurinkoinen, kioskista sai tuoreita munkkeja ja muutakin hyvää, Rämön Petri oli värkännyt jälleen mukavat palkinnot, jotka korkea raati jakoi erehtymättä oikeisiin osoitteisiin, valmentaja-Mikolla oli hieno puku ja FoSu voitti ja sai täydet sarjapisteet.
Urbansille on syytä antaa täysi tunnustus sinnikkäästä taistelusta seitsemän kenttäpelaajan ja erinomaisen maalivahdin voimin.
FoSusta palkittiin voittomaalin viimeistellyt Valtteri Rämö.
Tilastot:
16:00 0 - 1 SCU 19:54 1 - 1 Kasimir Raudus - Henri Korko 31:10 2 - 1 Henri Korko - Kasimir Raudus 32:13 FoSu - 2 min (maasta pelaaminen) 40:07 2 - 2 SCU 44:11 3 - 2 Valtteri Rämö - Aleksi Kanninen
Jäähyt: FoSu: 1 x 2 min; SCU: -
Pistepörssi: Henri Korko 1+1, Kasimir Raudus 1+1, Valtteri Rämö 1+0, Aleksi Kanninen 0+1.
Muut ottelut:
KOO-VEE B1 - SC Top 5 - 1 FT Trackers Snipers - PirPi 11 - 2 SC Top - Ilves B94 12 - 0 SC Urbans - KOO-VEE B1 2 - 11 Ilves B94 - FT Trackers Snipers 4 - 7
FoSun ohella täyden neljän pisteen potin keräsivät KOO-VEE sekä FT Trackersin ysinelosten ryhmä. SC Top kuittasi kaksi avauspistettä Ilveksen kustannuksella. Nollilla ovat edelleen Urbans, Ilves ja PirPi.
Seuraavan kerran joukkueet turnaavat 9.10. Janakkalassa. FoSu kohtaa silloin lohkon ennakkosuosikiksi nousseen KOO-VEE:n sekä tiukasti kärkikamppailuihin mielivän SC Topin
|