Uutiset | Tapahtumakalenteri Extranet | Palautelomake
Etusivu
Seura
Yhteystiedot
Harrasteryhmät
Joukkueet
Joukkueet
Areena + vuorokalenterit
Tapahtumakalenteri
Materiaalipankki
FOSU LIVE!
Jäsenhakemus
Rekrytointi





<< 08/2026 >>
Ma Ti Ke To Pe La Su
  1 2
3 4 5 6 7 8 9
10 11
12
13 14 15 16
17 18 19 20 21 22 23
24 25 26 27 28 29 30
31  


Uutiset RSS -syötteenä

<< Takaisin
<< Näytä kaikki

D-tytöt kahdella voitolla joulutauolle - 22.12.2009



Joulupukin viritellessä Petteriä liikenteeseen, pelasivat samaan aikaan FoSu:n D-tytöt vielä syyskauden viimeistä sarjaturnaustaan Rehti-Areenalla. Ensimmäistä kotiturnausta taidettiin jännittää enemmän kuin tulevaa lahjavuorta jouluaattona, sen verran oli aistittavissa jännitystä ilmassa kotiyleisön eteen joutumisesta.
Jännitti tai ei, peli sujui kuitenkin voittoisasti. Aamupäivän ensimmäinen vastus, TPS Turusta, ei onnistunut nytkään saamaan Forssan tyttöjä ojennukseen ja joutui tälläkin kertaa altavastaajaksi ottelussa. TPS oli kuitenkin ensimmäiseen otteluunsa nähden parantanut selvästi peliään ja ensimmäisen erän perusteella myös toimitsijapöydässä jännitti. Ottelun edetessä FoSu kuitenkin paransi omia otteitaan ja kolmannessa erässä alkoi tehtailla maaleja turkulaisten päätyyn.


FoSu - TPS 9-3 (1-1, 3-1, 5-1)

Roosa Kankare 4+2, Katariina Torosian 2+1, Mikaela Stenholm 1+2, Annika Vainio 1+1, Nea-Leena Vihreäsaari 1+1, Satu Ylitalo 0+1

Toisessa ottelussa tehtailtiin maaleja enemmän kuin puujunia korvatunturilla ja maalipommituksen kohteeksi joutui tällä kertaa Laitilan Jyske. Ottelu päättyi lukemiin 11-0. Tytöt pitivät paikkansa sarjakärjessä tauolle siirryttäessä ja seuraavaksi lähdetään katsastamaan Kalannin kenttiä 9. tammikuuta.

FoSu - LaJy 11-0 (6-0, 3-0, 2-0)

Roosa Kankare 3+1, Annika Vainio 2+2, Nea-Leena Vihreäsaari 1+3, Sofia Jalonen 1+1, Katariina Torosian 1+1, Kristiina Viitamäki 1+1, Elli Simola 1+0, Mikaela Stenholm 1+0, Hanna Uusimäki 0+1


Rauhallista joulua ja salibandyn täyteistä uutta vuotta koko reikäpalloväelle!!


-AR-


<< Edellinen
22.12.2009 Siltasen Corner – Siltasen joulurauhan julistus
Seuraava >>
29.12.2009 FoSu mukana Nais- ja tyttösalibandyprojektissa
Tänään: 12.08.2026 04:51 Nimipäivä: Klaara 2006281