Uutiset | Tapahtumakalenteri Extranet | Palautelomake
Etusivu
Seura
Yhteystiedot
Harrasteryhmät
Joukkueet
Joukkueet
Areena + vuorokalenterit
Tapahtumakalenteri
Materiaalipankki
FOSU LIVE!
Jäsenhakemus
Rekrytointi





<< 08/2026 >>
Ma Ti Ke To Pe La Su
  1 2
3 4 5 6 7 8 9
10 11
12
13 14 15 16
17 18 19 20 21 22 23
24 25 26 27 28 29 30
31  


Uutiset RSS -syötteenä

<< Takaisin
<< Näytä kaikki

B-pojat: Tappio ja voitto Punaportista ; otteluraportti - 02.12.2009

Kirvelevä maalin tappio ja riemastuttava kahden maalin voitto. Siinä FoSun saldo ylemmän jatkosarjan toisesta turnauksesta Hämeenlinnan Punaportissa.

Ensimmäisessä turnauksessa ilman pisteitä jäänyt Kangasalan KU-68 teki onnistuneen neljän pisteen vierailun Punaporttiin. Ensimmäisessä pelissään se väänsi maalin voiton SC Urbansista. Toisessa ottelussa FoSu johti toisella erätauolla ja vielä viisi minuuttia ennen loppua 4-3, mutta KU-68 punnersi rinnalle ja lopulta ohikin lukemin 4-5. Forssalaisille siis tarjottiin voittoa tai vähintään tasapeliä, mutta muutamat helpot virheet kostautuivat kahden pisteen arvoisesti.

Päivään toiseen otteluunsa FoSu tuli huomattavasti terävämmällä ilmeella ja syytä olikin, sillä tasaisessa sarjassa ei pisteettömiin turnauksiin ole varaa. Edellisen turnauksen ottelu Jyväskylän Happee II:n kanssa oli päättynyt tasan ja tasaisesti mentiin nytkin päästä päähän. Kolmanteen erään lähdettäessä Happee johti 3-1, mutta FoSu tuli lujaa takaa ja vei lopulta kaksi pistettä lukemin 3-5. Viimeisen niitin iski tyhjään maaliin Aleksi Kanninen.


FoSu - KU-68   4 - 5 (1-2, 3-1, 0-2)

Kangasalan KU-68 oli saanut lisää virtaa avauspisteistään, jotka se oli saanut voittamalla SC Urbansin tiukassa väännössä 4-3. FoSu sen sijaan näytti vajonneen kaamosmasennukseen: jalka ei liikkunut, työnteko ei kiinnostanut ja passiivisuus paistoi katsomoon asti. Ensimmäisen erän ainoan valonpilkahduksen tarjoili ykköskentän laiturina hyökännyt Samu Törmänen, joka väänsi sitkeästi itsensä maalin takaa maalin kulmalle, laittoi pallon maaliin ja FoSun johtoon ajassa 6.21. Ansaittu tsemppari ja isot aploodit Samulle!

Loppuerä olikin sitten taas yhtä murhetta. Ensin sekoiltiin keskialueella ihan omin päin, hukattiin pallo ja kaveri pääsi kuittaamaan ja tasoittamaan. Muutamaa minuuttia myöhemmin sama toistui oman maalin edessä ja vastustaja pääsi sorkkimaan pallon maaliin.  Erätauolle mentiin siis tappiolukemissa 1-2.

Toiseen erään FoSu tiivisti ja muutti kentällisiään, mikä piristikin peliä, ainakin hetkellisesti. Kakkoskenttä värkkäsikin maalin heti toisella minuutilla, kun Aleksi Kanninen pääsi tinttaamaan riparin sisälle. Erinomaisen esityön teki sairaslomalta palannut Nicolas Jokinen. Halpojen maalien tarjous ei ollut kuitenkaan vielä päättynyt ja KU pääsi jälleen johtoon sopivalla pomppuosumalla. FoSu nousi kuitenkin vielä erävoittoon ja ottelun johtoon. Ensin Teemu Lagerstedt tasoitti suoralla vedolla Nicolaksen jätöstä ja sitten Ville Hakala heitti kiikarit hyllylle ja veti tilanteeksi 4-3 toisen erän viimeisillä sekunneilla.

Kolmas erä tarjosi jälleen tyypillistä Punaportti-sählyä, kunnes KU:lle tuomittiin jäähy mailarikkeestä. Pallo pyöri kaverilta toiselle, mutta vain kaksi vetoa saatiin aikaiseksi ja siihenpä se yritys sitten jäikin. Vastustaja sen sijaan käytti tilanteensa hyväkseen. Pienellä kentällä keskialueen pallonmenetyksetkin näkyvät helposti taululla ja niin kävi nytkin; pallo vastustajalle, siitä hyvä, suora veto ja KU oli tasoissa 4-4. Sitten Kangasala iski nopealla vastahyökkäyksellä, jossa viimeisellä kaverilla oli helppo työ niitata lukemiksi 4-5. Siihen ne myös jäivät, sillä ei auttanut aikalisä, ei viimeisen minuutin ylivoima eikä maalivahdin poisottaminenkaan. Voitto ja kaksi pistettä lipuivat paremmalla sykkeellä pelanneelle KU:lle.

Tilastot:

06:21    1 - 0    Samu Törmänen - Henri Korko
09:37    1 - 1    KU-68
12:53    1 - 2    KU-68
16:22    2 - 2    Aleksi Kanninen - Nicolas Jokinen
23:26    2 - 3    KU-68
26:42    3 - 3    Teemu Lagerstedt - Nicolas Jokinen
29:49    4 - 3    Ville Hakala - Niketas Koski
37:48    KU-68 - 2 min
40:03    4 - 4    KU-68
42:36    4 - 5    KU-68
42:36    FoSu - aikalisä
44:11    KU-68 - 2 min

 

Jäähyt: FoSu - KU-68: KU-68: 2 x 2 min

Pistepörssi: Nicolas Jokinen 0+2, Ville Hakala 1+0, Aleksi Kanninen 1+0, Teemu Lagerstedt 1+0, Samu Törmänen 1+0, Henri Korko 0+1, Niketas Koski 0+1.


Happee II - FoSu   3 - 5 (1-1, 2-0, 0-4)

Tiedä sitten, mitä ottelutauolla oli pukukopissa sanottu ja tehty, mutta joukkue tuli toiseen otteluunsa aivan uudella ilmeellä. Syytä olikin, sillä Happee II oli edellisviikon kohtaamisessa noussut kolmen maalin takamatkalta tasapeliin. Hyvin liikkuvat jyväskyläläiset osoittivat vaarallisuutensa heti ensihetkillä, kun nasakka veto kilahti FoSu-maalin ylärimaan. Estämisestä tuomittu jäähy antoi avausmaalin avaimet fosulaisille, mutta lukko jäi nytkin avaamatta. Ylivoimakuviota pyöritettiin kiitettävän kärsivällisesti, mutta ne vedot, niitä ei nähty tai ei ainakaan riittävästi.

Kahdella kentällisellä läpi ottelun jyrännyt FoSu onnistui lopulta ajassa 8.57, kun Henri Korko survoi riparin sisälle. Vahvan esityön maaliin teki Niko Mäkeläinen, joka tsemppasi päädyssä ja taisteli itsensä vetopaikkaan. Ansaittu syöttöpiste jäi kuitenkin tuomareilta noteeraamatta. Vaikka varsinkin kakkoskenttä sai vielä aikaan hyvää pyöritystä, erän toinen osuma tehtiin FoSu-maaliin, kun Happee-pelaaja päätti painostusjakson tarkkaan laukaukseen B-pisteen kaarelta. Tasalukemista huolimatta kuitenkin hyvä erä FoSulta.

Vaikka FoSu loi kiitettävästi tilanteita myös toisessa erässä, hyvätkin paikat hukattiin huonoon osumatarkkuuteen; suurin osa vedoista viuhui yli tai muuten vain ohi. Happee sen sijaan onnistui kaksi kertaa ja molemmilla kerroilla maalin edestä, eli merkkauspeli jätti toivomisen varaa.

Kolmanteen erään lähdettiin siis tappiolukemissa 3-1 ja neljällä kenttäpelaajalla, sillä FoSu sai toisen erän lopussa jäähyn vaarallisesta pelistä. Happee kuitenkin hukkasi momentuminsa ja ylivoimansa mailarikkeestä tuomittuun rangaistukseen. FoSu pääsi puolestaan pyörittämään ylivoimaa ja nyt lopultakin nappasi. Ensin Aleksi Kanninen pääsi hyvälle hollille, mutta veti yli. Hetkeä myöhemmin Nicolas Jokinen pääsi hieman varkain vetopaikkaan ja latasi kavennusosuman. Vain puoli minuuttia myöhemmin tutkapari Korko - Rämö sai kuvionsa kuntoon ja Korko laukoi tilanteeksi tasan 3-3. Erinomainen jakso johti reilua minuuttia myöhemmin johto-osumaan, jonka tempaisi tsempparilla palkittu Aleksi Kanninen. Laadukkaan passin tarjoili toisesta laidasta Niko Mäkeläinen.

Loppuhuipennus oli hermoja kihelmöivä. Ensin Valtteri Rämö kämäytti pallon vastustajan veskarin kypärään ja hetkeä myöhemmin FoSulle tuomittiin jäähy vaarallisesta pelistä. Happee otti aikalisän ja pisti myllynsä pyörimään, mutta FoSu ja erityisesti Hemppu kestivät paineen. Lopullisen niitin ottelulle iski Kannisen Aleksi, joka pääsi heti boksista päästyään irtopalloon ja toimitti sen kohti tyhjää Happee-maalia. Osoite oli kunnossa, FoSun voitto sinetöitiin numeroin 3-5.


Tilastot:

04:44    Happee II - 2 min
08:57    0 - 1    Henri Korko
13:35    1 - 1    Happee II
20:23    2 - 1    Happee II
26:31    3 - 1    Happee II
29:22    FoSu - 2 min
31:07    Happee II  - 2 min
32:58    3 - 2 yv Nicolas Jokinen - Teemu Lagerstedt
33:23    3 - 3    Henri Korko - Valtteri Rämö
35:32    3 - 4    Aleksi Kanninen - Niko Mäkeläinen
42:23    FoSu - 2 min
42:23    Happee II - aikalisä
44:27    3 - 5 tm Aleksi Kanninen

Jäähyt: Happee II 2 x 2 min; FoSu 2 x 2 min

Pistepörssi: Aleksi Kanninen 2+0, Henri Korko 2+0, Nicolas Jokinen 1+0, Teemu Lagerstedt 0+1, Niko Mäkeläinen 0+1, Valtteri Rämö 0+1.

Muut ottelut:

KO-VEE Punaiset - FT Trackers   1 - 3
KU-68 - SC Urbans   4 - 3
RoPo-92 - KOO-VEE Punaiset   5 - 2
Happee II - SC Urbans   5 - 3
Happee - RoPo-92   0 - 12
FT Trackers - Happee   4 - 2


Kuten oli ounasteltavissa, Punaportin turnaus kiepsautti sarjantaulukon uuteen asentoon. Kotijoukkue FT Trackers nappasi kaksi voittoa ja nousi kuudella pisteellä piikkipaikalle. Sen kanssa tasapisteissä on myös täyden potin saalistanut RoPo-92. Kolmantena ja neljäntenä peesaavat viiden pisteen FoSu ja Happee II. Näistä pisteen päässä seuraavat KOO-VEE ja KU-68. Kuuden joukkueen kärki on siis vain kahden pisteen sisällä. SC Urbansilla on kaksi pistettä ja perää pitää pisteittä oleva Happee.

Viimeinen turnaus ennen joulutaukoa pelataan lauantaina 12.12. Sastamalassa Sylvään koululla. Yllätyksiin on jälleen syytä varautua, sillä kenttähän on tunnetusti pieni ja parkettia. FoSu saa vastaansa Happeen ja turnausta isännöivän RoPo-92:n. Kahdessa ensimmäisessä turnauksessa isäntäjoukkue on voittanut molemmat pelinssä. Toivoa sopii, että FoSu katkaisisi perinteen ainakin toviksi.

- IK -



<< Edellinen
01.12.2009 Siltasen Corner – Ennakko FBC Turku – Fosu
Seuraava >>
03.12.2009 Siltasen Corner – FBC Turku jatkoajalla Fosua vahvempi
Tänään: 12.08.2026 04:51 Nimipäivä: Klaara 2006281