|
B-poikien Sisä-Suomen kakkoslohko alkoi juuri niin tasaisesti kuin ennakkoon ounasteltiinkin. Rehti-Areenalla pelattiin sunnuntaina seitsemän ottelua ja vain parissa pelissä maaliero repsahti luvattoman suureksi. Tiukkaa taistelua ja tasaisia vääntöjä nähtiin myös kotijoukkueen kahdessa ottelussa.
Päivän avausottelu RoPo-92:ta vastaan alkoi lupaavasti ja FoSu pääsi jo toisen erän alussa kolmen maalin johtoon. Roismalan pojat nousivat kuitenkin osittain isäntien virheiden avittamana rinnalle ja pisteet tasattiin lopulta lukemin 3-3. Päivän päätteeksi tuttuakin tutumpi SC Urbans osoitti lujaa taistelutahtoa ja vei vähämaalisen ja varsinaiseksi thrilleriksi kehittyneen ottelun nimiinsä 2-1.
Näin FoSulle jäi kotiturnauksesta käteen vain yksi tasapelipiste.
RoPo-92 - FoSu 3 - 3 (0-1, 2-2, 1-0)
Päivän ja kauden ensimmäinen sarjapeli alkoi odotetun tunnustelevasti. FoSu oli aktiivisempi ja piti palloa, kun RoPon ysikakkoset vielä verryttelivät bussimatkan rasittamia jalkojaan. Parin minuutin jälkeen tuomarit tasoittivat asetelmaa passittamalla forssalaispelaajan jäähylle työntämisestä. RoPo ei kuitenkaan saanut kuvioitaan kuntoon ja vaaran paikoilta vältyttiin. Jäähyn jälkeen peli eteni jälleen hienoisessa FoSu-hallinnassa, mutta RoPollakin oli tilaisuutensa, kun pallo käväisi kertaalleen forssalaistolpassa. Kakkoskentän hyvä ote palkittiin lopulta ajassa 12.16, kun Aleksi Kanninen sai Teemu Lagerstedtilta nappisyötön vetopaikkaan ja tempaisi avausmaalin. Se jäikin erän ainoaksi osumaksi.
Toiseen erään kotijoukkue tuli tuulispäänä. Jo toisella minuutilla Niketas Kosken viuhuva veto upposi laidasta. Tarkan ja vapauttavan syötön tarjoili kolmosketjun sentteri Ville Vehmas. Puoli minuuttia myöhemmin ykköskenttäkin pääsi maalin makuun, kun Henri Korko riisti pallon vastustajalta ja niittasi FoSun jo kolmen maalin johtoon. Neljättäkin tarjottiin, kun Jokisen Nicolas pääsi avopaikkaan, mutta maali osoittautui liian pieneksi - ohi meni!
Neljäs maali olisi saattanut kääntää pelin lopullisesti fosulaisille, mutta kävikin päinvastoin. Kesken forssalaispainostuksen B-pisteen kaarelle unohdettu RoPo-pelaaja pääsi kaventamaan ja ote alkoi vähitellen siirtyä vieraille. FoSu tosin sai vielä mahdollisuuden ottaa peli haltuunsa, kun vastustajalle vihellettiin rangaistus työntämisestä. Yyvee pyöri sinällään sujuvasti, mutta vedot jäivät vähiin. Parastaan yritti myös puolustaja Tuomas Mäntylä, mutta RoPo-vahti liimasi hänenkin vetonsa. Ylivoimaa seurasi välittömästi alivoima, kun FoSulle tuomittiin kaksiminuuttinen kädellä pelaamisesta. Se vielä kestettiin, erityisesti Ojasen Henrin ansiosta, mutta toinen peräkkäinen rangaistus kostautui välittömästi. Keskialueen korkeasta mailasta tullut istunto kesti vain parikymmentä sekuntia, jonka aikana RoPo leipoi toisen osumansa. Viimeiselle erätauolle mentiin siis FoSun yhden maalin johdossa.
Kolmas erä alkoi mahdollisimman musertavasti. FoSu-pakille sattui musta hetki ja hän tarjoili harhasyötön suoraan vastustajan lapaan. Verkko soi ja tilanne oli tasan. FoSu tiivisti rivejään ja yritti vielä kerran saada otteen haltuunsa, mutta rutinoitunut RoPo kontrasi ykköspelaajansa Aapo Tammisen johdolla ja ottelu pysyi loppuun asti tasaisena. FoSun puolelta parhaat paikat voittomaalin tekoon tarjoiltiin Kannisen Aleksille ja Korkon Henrille. Kanni pääsi hyvään vetopaikkaan vastustajan harhasta ja Korko muuten vain, mutta kummankin yritys päättyi ohilaukaukseen.
Vaikka FoSu lievästi hallitsevampi kentällä olikin, tasapeli 3-3 teki oikeutta molemmille ja kotijoukoissakin tulosta pidettiin vähintään tyydyttävänä. Toimitsijaraadin jakama tsemppari meni Kannisen Aleksille ja valmentajien tunnustus Kosken Niketakselle.
Tilasto:
02:17 FoSu - 2 min
12:16 0 - 1 Aleksi Kanninen - Teemu Lagerstedt
16:41 0 - 2 Niketas Koski - Ville Vehmas
17:21 0 - 3 Henri Korko
21:23 1 - 3 RoPo-92
23:58 RoPo-92 - 2 min
25:49 FoSu - 2 min
27:55 FoSu - 2 min
28:17 2 - 3 yv RoPo-92
30:40 3 - 3 RoPo-92
43:24 FoSu - aikalisä
Jäähyt: RoPo-92 1 x 2 min; FoSu 3 x 2 min
Pistepörssi: Aleksi Kanninen 1+0, Henri Korko 1+0, Niketas Koski 1+0, Teemu Lagerstedt 0+1, Ville Vehmas 0+1.
FoSu - SC Urbans 1 - 2 (0-0, 0-1, 1-1)
Viime vuosien keskinäisissä kohtaamisissa FoSu on ollut yleensä niskan päällä, mutta siitä huolimatta vaikea peli oli odotettavissa. Urbans oli osoittanut vaarallisuutensa päivän ensimmäisessä ottelussaan, jossa se kamppaili tasapäisesti KOO-VEE B1:n kanssa, vaikka lopulta kahden maalin tappion kokikin. Ensimmäinen erä mentiin tasaisesti ilman maaleja eikä kummallekaan joukkueelle avautunut kunnon tekopaikkoja. Vaikka tuttuihin maaleihin pelattiinkin, fosulaisten vedot tuppasivat viuhumaan yli tai ohi tai sitten Urbansin loistavasti pelannut maalivahti oli tiellä.
Toinen erä alkoi samoissa tasaisen vauhdikkaissa mutta myös tasaisen maalittomissa merkeissä. Fosulaisista parhaalle paikalle pääsi vauhdikkaasti viilettänyt Matti Mäkilä, joka irtautui läpiajoon, mutta Urbans-vahti oli jälleen kerran tiellä. Ajassa 20.03 FoSu sai jäähyn estämisestä, mutta alivoima kesti paineet. Maalittomana edennyt peli kuitenkin lisäsi puristusta ja paine kattilassa alkoi nousta, kun Urbans onnistui tekemään erän lopulla avausmaalin. Puolesta kentästä lähtenyt unelmaveto osui ja upposi FoSu-maalin yläkulmaan. Munkki mikä munkki, mutta myös kertakaikkisen maukas osuma, vaikka väärään päähän upposikin!
FoSu pääsi hakemaan kolmannen erän alussa kavennusta ylivoimalla, kun Urbans-pelaaja istui toisen erän lopulla saamaansa rangaistusta kiinnipitämisestä. Ei tuottanut tulosta ensimmäinen ylivoima eikä toinenkaan, sillä Urbans sai heti perään uuden rangaistuksen vaarallisesta pelistä. Pallo kyllä pyöri forssalaispelaajalta toiselle, mutta vetopaikoille sitä ei saatu toimitetuksi. Ja sitten kävi se havereista ikävin; vastustaja pääsi kiinni irtopalloon ja pääsi tekemään vastahyökkäyksestä alivoimamaalin.
Vaikka FoSu oli tiivistänyt peluuttamistaan, ote pelistä ei tiukentunut, mutta mailasta kylläkin. Viisikkopelaaminen alkoi unohtua ja ratkaisuja yritettiin löytää omin päin ja huonoin tuloksin. Urbans sen sijaan piti päänsä kylmänä ja rivinsä koossa ja pystyi ohjaamaan FoSun hyökkääjät pois tekopaikoilta. Ei tosin aivan kaikkia, sillä ajassa 41.43 joukkueen uusin tulokas Teemu Lagerstedt nostatti vielä toiveita ohjaamalla Nicolas Jokisen syötön maalin perukoille. Maali oli Teemun sarjauran ensimmäinen, joten pallo talteen ja virtiiniin!
Pari viimeistä minuuttia FoSu haki vielä tasoitusta ilman maalivahtia, mutta pommitti edelleen enimmäkseen ohi tai yli. Näin Urbans kesti paineet, vei täydet ja tärkeät vieraspisteet Janakkalaan ja petasi samalla itselleen hyvät lähtökohdat seuraaviin turnauksiin.
Ottelun suurimmat sankarit löytyivät molempien joukkueiden maalin suulta. Sekä toimitsijoiden että valmentajien tsempparin pokkasi fosulaisista erinomaisen turnauksen pelannut luottovahti Henri Ojanen.
Tilasto:
20:03 FoSu - 2 min
27:55 0 - 1 SC Urbans
29:20 SC Urbans - 2 min
31:18 SC Urbans - 2 min
33:10 0 - 2 av SC Urbans
41:43 1 - 2 Teemu Lagerstedt - Nicolas Jokinen
Jäähyt: FoSu 1 x 2min; SC Urbans 2 x 2 min
Pistepörssi: Teemu Lagerstedt 1+0, Nicolas Jokinen 0+1.
Päivän muut ottelut:
KOO-VEE B1 - RoPo-93 6 - 3
FT Trackers - RoPo-92 1 - 7
RoPo-93 - KOO-VEE Keltaiset 8 - 4
SC Urbans - KOO-VEE B1 3 - 5
KOO-VEE Keltaiset - FT Trackers 2 - 12
Ensimmäisen turnauksen jälkeen siis ennakkosuosikki KOO-VEE B1:llä on täysi neljän pisteen potti. RoPo-92 keräsi kolme pistettä. FT Trackers, RoPo-93 ja SC Urbans saivat yhdellä voitolla kaksi pistettä. FoSu joutui tyytymään yhteen tasapelipisteeseen ja KOO-VEEn Keltaiset jäivät pisteittä.
Seuraava turnaus pelataan jo tulevana lauantaina 3.10. Tampereen Kaukajärvellä. FoSu kohtaa KOO-VEE Keltaiset ja FT Trackersin otteluissa, joista kelpaa oikeastaan vain täysi pistesaalis.
- IK -
|