Sisä-Suomesta osallistuu B-poikien sarjaan 15 joukkuetta, jotka on jaettu alkusarjassa kahteen lohkoon. Molempien lohkojen ensimmäiset turnaukset pelataan sunnuntaina 27.9. Tahti jatkuu tiiviinä, sillä alkulohkosijoitukset ratkotaan kolmessa turnauksessa, joista viimeinen pelataan jo 18.10.
Molemmista lohkoista kaksi parasta pääsee 24.10 Ylöjärvellä pelattavaan SM-karsintaan. Karsinnan kaksi parasta etenee puolestaan suoraan SM-sarjaan. Karsinnassa hävinneet saavat vielä yhden oljenkorren, sillä ne karsivat yhdestä SM-paikasta Länsirannikon 1. vaiheen häviäjien kanssa.
Alkulohkoissa sijoille 3-5 sijoittuneet jatkavat pelejään Sisä-Suomessa ylemmässä jatkosarjassa. Muiden pelit jatkuvat alemmassa jatkosarjassa.
FoSun kanssa samassa alkulohkossa pelaavat FT Trackers Hämeenlinnasta, SC Urbans Janakkalasta, Roismalan Ponnistuksen 92- ja 93 -joukkueet Sastamalasta sekä KOO-VEE:n joukkueet B1 ja Keltaiset Tampereelta. FoSu kohtaa avausturnauksessa RoPo-92:n sekä SC Urbansin.
Rike Siltasen innoittamana muutamia luonnehdintoja ja veikkailuja FoSun alkulohkovastustajista.
FT Trackers
Vielä viime kaudella joukkue palloili RuRu JSB:n nimen alla ilman mainittavaa menestystä. Liigaseuran nimi antanee tekemiseen enemmän ryhtiä ja rivit näyttävät vahvistuneen ainakin parilla osaavalla ysikakkosella. Jos valmennus on kuosissaan ja pelaajien asenne kohdallaan, Jäljittäjät kamppailevat lohkon toisesta karsijapaikasta.
SC Urbans
Urbans on käynyt testaamassa syksyn kuntoaan pääkaupunkiseudulla Tribal-cupissa. Siellä tie katkesi niukkaan tappioon puolivälierässä, jossa Tikkurilan Tiikereiden B1 peri voiton rankkarikisassa. Urbansin rivejä vahvistaa useampikin yli-ikäinen pelaaja. Jos he tuovat joukkueeseen taitoa vaan eivät (liikaa) kovuutta, myös Urbans voi havitella tosissaan toista karsijan paikkaa.
Roismalan Ponnistus
Vammalassa osataan pelata muutakin kuin lentopalloa, sillä RoPo marssittaa sarjaan kaksi ikäluokkajoukkuetta. Ennakkotiedot ja nettisivujen anti ovat vähissä, mutta viime kauden perusteella RoPo-92 on joukkueista vahvempi. Viime kaudella syksy sujui nihkeästi, mutta keväällä joukkue voitti Sisä-Suomen ylemmän jatkosarjan B-junioreissa. Karsinnassa FCV oli kuitenkin vahvempi ja eteni pudotuspeleihin. Jos joukkue on pysynyt hyvin koossa, se kamppailee aivan lohkon kärkisijoista.
RoPo-93 teki viime kaudella hyvin kiusaa FoSulle, mutta muuten joukkueen menestys oli keskinkertaista. Jos kesän läksyt on tehty kunnolla, tasaisia pelejä on luvassa. Aivan lohkokärkeen sijoittuminen nostaisi kuitenkin kertoimen melkoisen korkealle.
KOO-VEE
KOO-VEE on Gunners-fuusion jälkeen yksi Suomen suurimmista (ellei suurin?) salibandyseuroista ja varsinkin junioripuolella seura tekee vahvaa työtä. B-poikiinkin seuralla on heittää kolme joukkuetta. B1 on nimensä mukaisesti niistä ykkönen, jolta menestystä erityisesti odotetaan. Pelaajarinki on leveä ja tasokas. Vahvistuksiakin näkyy saadun, sillä ainakin naapuri-Ilveksestä tuttu Kaspar Lastikka vahvistaa joukkueen puolustusta. Näillä eväillä ja lähtökohdilla KOO-VEE B1 lähtee selvänä voittajasuosikkina alkulohkoon.
Jos nettisivuihin on uskomista, KOO-VEE Keltainen lähtee sarjaan huomattavan vähäisellä pelaajamäärällä. Jatkotoiveet on siis ladattu B!:lle ja Keltaiset saavat keskittyä yllätysten tavoitteluun.
FoSu
Viime syksynä joukkue eteni ysikolmosissa suoraan SM-sarjaan, mutta nyt tie on huomattavasti mutkaisempi ja mäkisempi. Jo sijoittuminen alkulohkossa vähintään kakkoseksi vaatii jatkuvia onnistumisia. Valmennus on kuitenkin saatu kuntoon (ISO KIITOS Mikolle, Pertti ja Jaskalle!) ja harjoitusmatsien perusteella joukkueen viisikkopeli on kehittynyt ja parantunut. Jos aiemmista kotiturnauksista tuttu kipsi saadaan murretuksi ja ensimmäiset pelit sujuvat voitokkaasti, karsintapaikkakin alkaa tuntua mahdolliselta.
Kirjurin ehdottoman valistumaton veikkaus siis on, että KOO-VEE B1 etenee SM-karsintaan alkulohkon voittajana. Kakkossijasta kamppailevat tasapäisesti RoPo-92, FT Trackers, , FoSu ja SC Urbans. RoPo-93 ja KOO-VEE:n Keltaiset joutuvat tyytymään jäännöspisteisiin ja -sijoihin.
Mutta sunnuntai-iltana ollaan jo hieman viisaampia. FoSun pelit Rehti-Areenalla alkavat siis klo 10 ja 16. Pääsy on vapaa, kioski on auki koko päivän ja arpojakin myydään. Tervetuloa tunnelmaa nostattamaan!
- IK -