Uutiset | Tapahtumakalenteri Extranet | Palautelomake
Etusivu
Seura
Yhteystiedot
Harrasteryhmät
Joukkueet
Joukkueet
Areena + vuorokalenterit
Tapahtumakalenteri
Materiaalipankki
FOSU LIVE!
Jäsenhakemus
Rekrytointi





<< 08/2026 >>
Ma Ti Ke To Pe La Su
  1 2
3 4 5 6 7 8 9
10 11
12
13 14 15 16
17 18 19 20 21 22 23
24 25 26 27 28 29 30
31  


Uutiset RSS -syötteenä

<< Takaisin
<< Näytä kaikki

FoSu -95 neljän kärkijoukossa Mestareiden Cupissa - 14.09.2009

FoSu -95 hankki hyvää pelikokemusta viikonlopun Mestareiden Cup – turnauksessa Turussa. Aiemmin vain yhden harjoituspelin pelannut joukkue lähti Turkuun hakemaan pelituntumaa turnauksessa, johon oli kutsuttu osa Etelä-Suomen ennakolta kovimpia joukkueita. Ottelut pelattiin kahdessa 15 minuutin erässä, jolloin otteluista muodostui vähämaalisia. Matkaan lähdettiin poikkeuksellisesti ilman poissaoloja, vain maalivahti Samuli Kaskisen loukkaantunut ranne herätti epävarmuutta. Oskari Pelander on onneksi kasvamassa hyvää vauhtia huippumaalivahdiksi, jolloin tilanne on joukkueen kannalta turvallinen.

FoSu – Porvoo 0-2

Turnauksen kymmenen joukkuetta oli asetettu kahteen alkulohkoon, joista Fosu näytti joutuneen varsinaiseen kuolemanlohkoon kaikkien joukkueiden kyetessä hyvään peliin. Turnauksen avausottelussa Fosu kohtasi viime vuoden turnauksen voittajan Porvoon, joka oli hankkinut kauden alkuun reilusti pelikokemusta harjoitus- ja turnausotteluissa. Tämä myös näkyi kentällä ja Porvoo hallitsi rutiinillaan ottelua. Fosu aloitti odotuksien mukaisesti hapuillen, joskin otteet kohenivat pelin edetessä. Kovatasoiset ottelut ratkeavat usein vastustajan karkeisiin virheisiin, niin tälläkin kertaa. Porvoo iski 1-0 – johtoaseman Fosun harhasyötöstä. 2-0 – voittomaali syntyi hieman helpohkosti ylivoimatilanteessa
FoSu – HU-46 4-6

Toisessa ottelussa Fosu kohtasi omaa aluettaan suvereenisti hallitsevan HU-46 Hollolasta. Fosun otteet olivat avausottelua terävämpiä, mutta kohtalokkaat virheet estivät edelleen pistepussin aukeamisen. Fosu hallitsi hienokseltaan peliä ja johti neljästi ottelua. Onnistumista seurasi kuitenkin yhtä monta tunarointia ja peli annettiin vastustajan käsiin. Erityisesti viisikkopuolustus petti ja liika hyökkäysinto tarjosi vastustajalle maaleihin päättyneitä 3-2- tai 3-1 – läpiajoja. HU teki yhden maalin myös tyhjiin ottelun loppupuolella.

FoSu – Karhut 3-1

Päivä kolmannessa ottelussa Fosu sai käännettyä syöksykierteen Karhujen kustannuksella. Viisikkopuolustus tiivistyi ja hyökkäys toimi hyvin.

FoSu – Indians 1-1

Illan myöhäisottelussa kohtasivat Fosu ja pääkaupunkiseudun Indians. Ottelu oli tasainen lopputulosta myöten. Indians oli kaikkien pääkaupunkiseudun joukkueiden tapaan erittäin vahva vastustaja. Ottelussa oli kummallakin mahdollisuutensa, mutta lopputulos oli kaiken kaikkiaan oikeudenmukainen molemmin puolin.

FoSu – Oilers 2-0

Lauantain kolme pistettä antoivat Fosulle alkulohkon kolmannen sijan ja pelikaavion mukaisesti vastustajaksi Espoon Oilersin. Lataus oli mennyt täysin nappiin ja Fosu otti hyvän esityksen päätteeksi 2-0 – voiton päättäen samalla espoolaisten turnauksen. Peli kulki lähes ihanteellisella tavalla koko joukkueen voimin.

FoSu – Tiikerit 1- 2 RL

Välieräpelissä Fosu sai vastaansa Porvoon yllättäneen Tikkurilan Tiikerit. Varsinainen ottelu päättyi Fosun hienoisesta hallinnasta huolimatta 1-1. Pitkäksi venyneen rangaistuslaukauskilpailun päätteeksi Tiikerit eteni finaaliin. Fosulla oli kaikki edellytykset ottaa ottelusta voitto, mutta tiikerivahti piti joukkuettaan pystyssä. Viime hetkillä Fosu teki maalin, joka kuitenkin hylättiin korkeana mailana.

Finaalipaikan menetys oli karvas. Silti turnausmatka oli hyödyllinen ja lopputulokseltaan positiivinen kokemus. Alkuvaiheen taaperruksen jälkeen joukkue nousi omalle tasolleen osoittaen kuuluvansa järjestäjienkin odotusten mukaisesti kärkijoukkueisiin. Joukkueiden väliset tasoerot ovat minimaaliset. Erityisen opettavaa oli kohdata ennalta vieraampia pääkaupunkiseudun joukkueita, jotka ovat erittäin kovatasoisia. Silti pienikin seura voi menestyä hyvällä joukkuepelillä, sen turnaus osoitti todeksi. Hyvä onnistuminen edellyttää tarkkuutta eikä karkeita virheitä kärsi tehdä.

Onnittelut pojille hyvästä menestyksestä!


<< Edellinen
13.09.2009 FoSu -97 otti mittaa HIFK -97:sta
Seuraava >>
15.09.2009 Siltasen Corner: Treenimatsissa FBT Pori vahvempi
Tänään: 12.08.2026 04:49 Nimipäivä: Klaara 2006281