SSV - FoSu 5 - 0 (3-0, 0-0, 2-0)
SSV oli päivän ensimmäisessä ottelussaan menettänyt molemmat pisteet viime hetken maalilla Oilersille. Muutenkaan joukkueen otteet eivät ainakaan viimeisessä erässä vakuuttaneet. Ottelutauolla helsinkiläiset olivat saaneet rivinsä ojennukseen ja tulivat FoSua vastaan aivan eri ilmeellä eli hyvällä vauhdilla ja toimivalla viisikkopelillä. Aivan ensiminuuttien ajan FoSukin pysyi kyydissä mukana ja tervehtyneelle Korkon Henrille tarjoutui pari vetopaikkaakin. Sitten alkoi kuitenkin ropista omassa päässä. Ajassa 7.22 SSV:n kapteeni Petri Kuitunen pääsi vetämään hyvältä hollilta ja vei joukkueensa johtoon. Neljä minuuttia myöhemmin FoSu:lle tuomittiin jäähy vaarallisesta pelistä. Vastustajan hyvin harjoiteltu yv-kuvio tuotti nopean tuloksen ja SSV-pakki tälläsi pallon maaliin. Erän viimeisellä minuutilla koettiin vielä yksi takaisku, kun SSV-hyökkääjä pääsi keskeltä läpi ja vei joukkueensa tauolle selvässä ja ansaitussa kolmen maalin johdossa.
Toisen erän alkuminuuteilla FoSu-pelaaja passitettiin jäähylle mailaan lyönnistä, mutta tällä kertaa alivoima kestettiin eikä Hemppu joutunut maalillaan edes lujille. Muutenkin SSV näytti vetävän henkeä ja jäädyttävän peliä. Ehkäpä hekin vielä muistivat tammikuisen kohtaamisen Renskalla, kun FoSu nousi kolmen maalin tappioasemasta voittoon. Nyt vastaavaa hurmiota ei FoSun joukoissa nähty eikä takaa-ajokaan käynnistynyt, vaikka erän loppusekunneilla Henri Korko pääsi irtopallosta läpiajoon, mutta veto suuntautui seinälle.
Vaikeasti alkoi viimeinenkin erä, kun FoSu-puolustaja sai työntämisestä jäähyn. Alivoima kestettiin nipin napin, mutta verkko soi FoSu-päädyssä heti rangaistuksen päätyttyä, kun SSV:n Timo Ikonen pääsi vetämään kaarelta. Hetkeä aikaisemmin toisessa päädyssä oli koettu tilanne, joka aiheutti runsaastikin jälkipolemiikkia, kun vapaana maalin edessä ollut Henri Korko ajettiin törkeästi nurin. Pilli ei kuitenkaan soinut, sillä tuomarit eivät kuulemma olleet yliajoa nähneet.
Ajassa 34.44 FoSu pääsi yrittämään maalitilinsä avaamista ylivoimalla, kun SSV -pelaaja sai kaksiminuuttisen kampituksesta. Paras vetopaikka osui Mäntylän Tuomakselle, mutta SSV:n vahti torjui ja piti nollan. Muuten hän ei juuri töihin joutunutkaan, sillä fosulaisten vedot osuivat enimmäkseen peittoihin tai viuhuivat ohi. Tappio alkoi häämöttää ja turhautuminenkin alkoi näkyä, kun FoSu-pakki ajeli laidassa turhan tyrnästi SSV-hyökkääjää ja lähti loppupelin ajaksi viiden minuutin istunnolle vaarallisesta pelistä. Jäähyn aikana SSV värkkäili vielä yhden kaapin iskemällä pallon keskeltä sisään.
Viisi nollaa vastaan ei jättänyt jossitteluille sijaa. Itse asiassa ei muistu aivan helposti mieleen, milloin viimeksi tämä joukkue olisi jäänyt maaleitta. Muistaako edes Nitsa?
Joka tapauksessa, SSV oli kiistatta parempi ja valmiimpi ja ansaitsi lohkon kakkossijansa, vaikka se olisi voitolla ollut FoSunkin ulottuvilla.
Tilastot:
07:22 1 - 0 SSV
11:23 FoSu - 2 min
11:45 2 - 0 yv SSV
14:24 3 - 0 SSV
17:29 FoSu - 2 min
30:54 FoSu - 2 min
32:56 4 - 0 SSV
37:44 SSV -aikalisä
40:22 FoSu - 5 min
41:24 5 - 0 yv SSV
Pistepörssi: -
Jäähyt: SSV: 2 x 2 min; FoSu: 3 x 2 min + 1 x 5 min
TPS 14 - FoSu 5 - 4 (0-1, 3-1, 2-2)
Oilersin voitto SSV:stä oli tehnyt tilanteen TPS:n ja SSV:n takana entistä kiharaisemmaksi. Se nyt kuitenkin oli tiedossa, että voitto toisesta pelistä voisi riittää vähintään karsintapaikkaan, kun taas tasapeli antaisi ratkaisun avaimet muille ja tappio tietäisi varmaa putoamista. Tilanne oli molemmin puolin tiedossa ja FoSukin oli liikkeellä aivan eri meiningillä kuin SSV-pelissä. Alkuminuutit sujuivatkin forssalaiskomennossa ja varsinkin Hakalan Ville oli vahvassa vireessä. Ensimmäisellä minuutilla Hasse veti tulisesti, mutta molari torjui, toisella minuutilla sama kaveri hurjasteli läpi, mutta veti ohi ja neljännellä minuutilla viuhahti taas ruoska, mutta tälläkin kertaa Betoni oli esteenä. Siinä välissä Rämön Valtterikin pääsi kokeilemaan vetoaan, mutta veto oli muutaman millin liian korkea ja osui putkeen. Paineen alaisena TPS sortui rikkeeseen ja sai jäähyn mailaan lyömisestä. Ylivoima pyöri ja yksi nopea hyökkäys oli tuottaa tulostakin, mutta TPS-maali pysyi koskemattomana. Vasta ajassa 9.35 työ palkittiin ja FoSu sai avausmaalinsa, kun Jokisen Nicolas rynnisti läpiajoon, jonka TPS-maalissa loistanut Eemeli “Betoni” Bergskaug vielä torjui. Toisesta aallosta tuli kuitenkin Kannisen Aleksi, joka tälläsi verkot tötterölle. Kun enempää osumia ei saatu aikaiseksi, tauolle mentiin FoSun johdolla lukemin 0-1.
Toisessa erässä FoSun hyvä liike laantui, peli passivoitui ja TPS alkoi päästä juonesta kiinni. Ennakkovaroitus saatiin jo ensimmäisellä minuutilla, kun turkulaisveto osui ylärimaan. Muutamaa minuuttia myöhemmin kolahti sitten kunnolla. Fosulaiset pelasivat laiskasti ja tepsiläispelaaja tulitti viivasta tilanteeksi 1-1. FoSu nousi vielä kerran johtoon, kun Niketas Koski avasi keskelle Rämön Valtterille, joka teki pienen kierron ja vetäisi tutun tarkasti. Ilo jäi lyhytaikaiseksi, sillä jo seuraavalla minuutilla tepsiläinen murtautui läpiajoon. Sen Hemppu vielä torjui, mutta jälkitilanteessa pallo pomppi TPS:lle ja FoSun maaliin ajassa 22.42. Pari minuuttia myöhemmin ahdinkoa lisäsi tuttu kaveri, Kalle Ylänen, joka sai pallon FoSu-pelaajan virheestä eikä erehtynyt tilaisuuden saatuaan. Erän lopulla FoSulle tuomittiin vielä jäähy mailaan lyömisestä. Toiselle erätauolle lähdettiin siis turkulaisjohdossa, vaikka Henri Korko pääsikin viime sekunneilla läpi, mutta osui epäonnekseen tolppaan.
TPS 14 pääsi aloittamaan kolmannen erän ylivoimalla ja käyttikin tilaisuutensa turhan tarkasti, kun TPS-pelaajan unelmaveto upposi ylänurkkaan juuri jäähyn ollessa umpeutumassa. Kahden maalin tappioasema tuntui antavan puhtia ainakin Kosken Niketakseen, joka nousi vahvasti puolustajan tontiltaan ja syötti maalille Korkon Henrille, joka maalasi kavennusosuman. Kiivaasta temposta ja hyvistä yrityksistä - mm. Kannisen Aleksin tolppalaukaus - huolimatta tasoitusta ei kuitenkaan syntynyt. Ajassa 42.47 sellainen sitten nähtiin, mutta syntytapa aiheutti runsaasti keskustelua, sillä Jokisen Nicolaksen nimiin merkittyä osumaa väitettin potkumaaliksi. Tuomareille se kuitenkin kelpasi ja tilanne oli 4-4.
Jo kauden aiemmissa turnauksissa oli saatu havaita, että TPS 14 pelaa ottelunsa päätösvihellykseen asti ja on vaarallisimmillaan viimeisillä minuuteilla. Niin tälläkin kertaa. Puolitoista minuuttia ennen loppua FoSun kenttä aukeni tepsiläisten vauhdissa oikein huolella ja ykköskentän Roni Jalavikko sai kuitata nimiinsä voitto-osuman. Syötön tarjoili, yllätys-yllätys, Kalle Ylänen. Ei auttanut enää aikalisä eikä maalivahdinkaan pois ottaminen - FoSun taival kauden 2008-2009 SM-sarjassa oli päättynyt.
Tilastot:
04:35 0 - 1 Aleksi Kanninen - Nicolas Jokinen
05:16 TPS 14 - 2 min
19:14 1 - 1 TPS 14
20:56 1 - 2 Valtteri Rämö - Niketas Koski
22:42 2 - 2 TPS 14
24:55 3 - 2 TPS 14
28:43 FoSu - 2 min
30:41 4 - 2 yv TPS 14
33:43 4 - 3 Henri Korko - Niketas Koski
42:47 4 - 4 Nicolas Jokinen
43:34 5 - 4 TPS 14
43:34 FoSu - aikalisä
Pistepörssi: Nicolas Jokinen 1+1, Niketas Koski 0+2, Aleksi Kanninen 1+0, Henri Korko 1+0, Valtteri Rämö 1+0.
Jäähyt: TPS 14: 1 x 2 min; FoSu: 1 x 2 min
Loppuyhteenveto SM-sarjan länsilohkosta ilmestyy omana kokonaisuutenaan.
- IK -