The Land of Hope and Glory eli Amerikan Yhdysvallat sai tällä viikolla uuden tummahipiäisen liiderin ja globaalitalous konttaa syvimmillään sitten 90-luvun alun lamavuosien, mutta Forssassa eivät maalliset murheet eikä talouden taantuma paina ainakaan lauantaina, kun Rehti-Areenalle saapuu osaamistaan 24.1. klo 18.00 esittelemään kivikova Uudenkaupungin Salibandy.
Tiesikö joku että Uudessakaupungissa osataan pelata salibandyä? Ei varmasti monikaan, ei ainakaan Siltanen, sillä muutama vuosi sitten piipahti divarikarsintojen tiimoilta Forssassa legioona wannabe-salibändäreitä Uudestakaupungista ja joukkue vaikutti enemmänkin joukolta teräketjuöljyn tuoksuisia kirvesmiehiä kuin salibandypelaajia. Vesuri käteen ja metsälle niin siinä olisi ollut mainio ryhmä harvennushakkuihin tai männyntaimien istutukseen. Erikoista kyllä tuo rekkamiesten ja kirvesmiesten habituksen omaava kolonna kyykytti silloin Fosua vaikka Suupparit hoitikin sitten lopulta divarikarsinnan kunnialla kotiin. Erityisesti huitomistalkoissa kunnostautui tämän hetken USB:n paras pistenikkari, Jussi Lännistö, joka toi mieleen erehdyttävästi Valkeakoski-Toijala-akselilla vaikuttavan Tuomas Männistön. Itseriittoisella Männistöllähän oli tapana heilua ja hosua kuin heinämies ja rikkeen jälkeen tapoihin kuului teatraalinen käsien levittely ja anova ns. koiranpentuilme. Nyt kuitenkin USB:ssa on tilanne muuttunut ja joukkue pelaa tällä hetkellä organisoitua ja ennen kaikkea tehokasta salibandya vaikkakin vauhdinpito ja kohkaaminen, jota ehkä joku saattaisi junnumaiseksi höntyilyksikin kutsua, kuuluu jollain tapaa edelleenkin USB:n repertuaariin.
Tilastot antavat osviittaa USB:n osaamistasosta, 16 ottelua joista 15 voittoa ja yksi tappio. Viisitoista voittoa ei varmasti ole sattumaa ja niinpä USB johtaakin lohkoa kahdeksan pisteen marginaalilla seuraavaan. Maaleja joukkue on tehnyt länsilohkossa toiseksi eniten. Parempaan viimeistelyyn on pystynyt ainoastaan illan kotijoukkue Fosu. Päästetyt maalit sitä vastoin kertovat sen tosiseikan miksi Fosu on sarjassa seitsemäntenä ja USB piikkipaikalla. Suupparit eivät ole onnistuneet varjelemaan omaa maaliaan yhtä tehokkaasti kuin valmennuskaksikko (Leikkilä + Suomi) olisi ehkä toivonut. Fosu on päästänyt omiin maaleja lähes kuuden ja puolen maalin ottelukeskiarvolla kun USB:n vastaava luku on neljä ja puoli. Ero on selvä etenkin kun huomioi joukkueiden ykköstorjujien (Kotiniemi ja Soini) torjuntaprosentit, jotka ovat molemmilla kutakuinkin 83 prosentin kieppeillä.
Pistepörssin kymmenen sakista löytyy niin kolme Fosun (Laitila, Kauppi, Mäkeläinen) kuin Uudenkaupunginkin (Lännistö, Alivuotila, Tissari) pelaajaa joten maalinteon ja syöttämisen jalontaidon omaavia pelaajia nähdään kentällä useita. Seuraamisen arvoisia pelaajia edellä mainittujen lisäksi ovat nuori Eemeli Salin sekä liigakokemusta omaavat puolustajat Jarmo Lännistö ja Michael Fager.
Fosun kokoonpanossa on viime aikoina tapahtunut joitakin muutoksia lähinnä henkilökohtaisista syistä johtuen. Forssassa ajoittain lähes puolijumalan asemaan noussut Harri ”kihautus” Kinnunen tuumii jokusen aikaa peliuransa jatkoa ja Juha ”fluffyhand” Anderssonin pelit ovat tältä kaudelta paketissa henkilökohtaisten syiden takia. Vahvistusta riveihin Fosu saa pääasiassa kakkosjoukkueen mukana olleista Sami Romusta ja Jarno Prihtistä jotka olivat joukkueen mukana jo viime kierroksella Vaasassa. Tuomo ”putsi” Itäpalo palaa kokoonpanoon lasaretti-osastolta. Muutama Fosu-pelaaja on kärsinyt viikon aikana loukkaantumisista joten osittain pelaava kokoonpano on ennakkoa tehdessä vielä auki.
|