Are You Ready to Rumble???
Kuoharin tuoksuiset terveiset täältä Fosun tiedotusosaston hermokeskuksesta vuoden 2009 ensimmäisten ottelujen osalta. Yötaivas välkehti muutama päivä sitten siihen malliin, että ilmeisesti uusi vuosi tuntui vaihtuneen. Pääkoppakin tuntuu olevan vielä off-tilassa. Pieni dagen efter-mood on varmin merkki siitä, että takana on hauska ilta…Mutta sitten asiaan. Fosu aloittaa vuoden 2009 räväkästi tuplakierroksella, kun lauantaina forssalaisremmi kohtaa vieraissa Indiansin ja sunnuntaina osaamistaan Forssaan saapuu mittaamaan Ilves suoraan Nääsvillestä.
INDIANS – FOSU
Lauantaina 10.1.2009 Leppävaaran urheilutalon parketilla kello 15.30 Fosu saa vastaansa piinkovat Espoon punanahat eli Westend Indiansin. Espoossa on tehty kovasti työtä salibandyn eteen liigatasolla Espoon öljymiesten toimesta jo vuosia ja pääsarjatasolle hamuaa kovasti myös Espoon toiseksi suurin salibandyn erikoisseura Indians. Koossa Indiansilla on varsin kova nippu ja niinpä joukkue komeileekin sarjataulukossa jaetulla toisella sijalla yhdessä Rangersin kanssa. Indians on pelannut 12 ottelua joista saldona 9 voittoa ja kolme tappiota. Tappiot joukkue on kärsinyt Fosulle kauden avauspelissä, niukasti jatkoajalla Rangersille ja hivenen yllättäen HIFK:lle. Erikoista joukkueen kamppailuissa on se, että Indians on onnistunut nappaamaan todella monta voittoa maalin erolla. Maalin erolla joukkue on onnistunut kaatamaan myös lohkoa dominoivan USB:n. Vuoden vaihteessa Indians sai pelaajarinkiinsä lisävoimaa, kun AC Hakissa vähäiselle peliajalle jäänyt Stefan Korhonen liittyy Inkkariryhmään. Tasaisen Indiansin tehokkain mies pistepörssissä on Antti Kuparinen tehoin 10+8.
Fosulle joulutauko tuli kreiviin aikaan, sillä sairastuvalla alkoi olla ukkoa kuin Aikapojan-nakkikioskilla sunnuntaiaamuyöstä. Nyt kuitenkin ukot on parsittu kasaan, linimentit on sullottu pakaroihin ja joukko on varmasti täynnä tulta ja tappuraa Espoossa. Tomahawk onkin nyt syytä kaivaa esiin myös Fosun leirissä sillä muuten Indiansit skalpeeraavat Kanta-Hämäläiset muitta mutkitta.
FOSU - ILVES
Sunnuntaina 11.1.2009 klo 18.00 saapuu Forssaan vieraaksi Tampereen Ilves. Mansen tupsukorvat kuuluvat sarjan keskikastiin yhdessä Fosun kanssa ja ottelu onkin sarjasijoitusten kannalta luonnollisesti äärimmäisen mielenkiintoinen ja varmasti myös tasaväkinen. Mielenkiintoa lisää Fosun päävalmentajan Ilves-historia sekä se nähdäänkö Ilveksen tolppien välissä ex-Fosuvahti ”Tölön Andy Moog” Juha-Matti Laakso. Ilves oli joukkueiden edellisessä kohtaamisessa Tampereen Kaukajärvellä vahvempi joten Fosulla on nyt mainio mahdollisuus näyttää mistä se kuuluisa kana p*ssii. Seuraamisen arvoisia pelimanneja nuoresta Ilvesryhmästä ovat ilman muuta pistepörssin kärkikymmenikköön lukeutuvat hyökkääjät Antti Naskali ja Eetu Pättiniemi.
Fosun kokoonpano tulee elämään jonkun verran vuoden vaihteessa ja nähtäväksi jää nähdäänkö jopa ensimmäisiä divaripelejä tahkoava oikea käsi alhaalla ampuva Sami Romu tositoimissa edustuksen pelitamineissa...
|