|
Ysikolmosten SM-sarjaura alkoi mollivoittoisesti. Muutama pelaaja joutui jäämään kotiin, räntää satoi jo matkalla Turkuun ja lisää saatiin Räntämäen hallissa 30.11. pelatussa turnauksessa. Porvoon Salibandyseuraa vastaan FoSu johti peliä jo 3-0. PSS tuli kuitenkin vielä toisessa erässä tasoihin 3-3 ja kirmasi kolmannesssa erässä reiluun ja ansaittuun voittoon numeroin 4-7.
Toisessa ottelussa FoSu sai vastaansa länsilohkon suurimpana suosikkina pidetyn TPS:n. FoSu kohensi otteitaan ensimmäisestä pelistä ja kamppaili ensimmäisen erän tasoihin 2-2. TPS pääsi jo hieman karkuun 2-5, mutta FoSu nousi vielä lopussa kannoille, mutta ei ohi. Näin pisteet jäivät Turkuun lukemin 4-5.
FoSu - PSS 4 - 7 (1-0, 2-3, 1-4)
SM-sarja tuo eteen uusia tuttavuuksia, joista ensimmäisenä vastaan asteli PSS, Porvoon Salibandyseura. Etukäteen tiedettiin, että Porvoossa tehdään hyvää kasvatustyötä, mistä Mäntylän Tuomas on mainio osoitus. Tiedettiin myös sen verran, että PSS eteni viime keväänä välikarsintaan ja kahdeksan parhaan joukkoon kuten FoSukin. Etelä-Suomen alkusarjansa PSS oli voittanut puhtaalla pelillä. Syksyn ensimmäisen sarjatappionsa se oli kokenut vasta samana aamuna, jolloin TPS oli voittanut sen päivän avausottelussa numeroin 5-2.
Etukäteen saattoi siis ounastella tasaista peliä, josta molemmat janosivat tuikitärkeitä avauspisteitä. FoSun puolella tosin pakolliset muutokset aiheuttivat epävarmuutta, kun puolustuslinja meni lähes uusiksi ja hyökkäyspäätäkin jouduttiin rukkaamaan. Alku oli kuitenkin lupaava, vaikka PSS saikin nopeammin joukkuepelin juonesta kiinni. Ensiminuuttien aikana molemmat joukkueet kykenivät rakentamaan muutaman mukavan vetopaikan ilman mainittavaa tulosta. Erän ainokainen maali syntyi ajassa 13.11, kun Ojasen Henri heitti Hakalan Villen läpiajoon. Ville riensi hartiavoimin ja tuulispäänä kohti porvoolaismaalia ja pisti varmaotteisesti pallon kihvelipuolelta sisään.
Vaikka PSS oli hyökkäyksissään systemaattisempi, FoSu käytti tekopaikkansa tehokkaammin. Toinen maali oli jälleen kakkosketjun käsialaa. Kannisen Aleksi ja Hakalan Ville karvasivat pallon keskialueella, Aleksi syötti riiston jälkeen Ville läpiajoon ja Ville kihvelöi pallon jälleen maaliin. Lisää herkkua tarjoiltiin kolme minuuttia myöhemmin. Tällä kertaa Ville syötti ja ketjun kolmas lenkki, Nicolas Jokinen, pääsi vetämään kaarelta sydämensä kyllyydestä. FoSu johti 3-0 ja kello näytti aikaa 24.04.
Salibandya vähänkin pidempään seuranneet tietävät, ettei kolmen maalin johto takaa vielä mitään ja että pelin suunta voi kääntyä nopeastikin. Viidessä minuutissa ja erän loppuun mennessä PSS oli noussut jo tasoihin! Ensin livahti laidasta lähtenyt veto Hempun ohi, sitten petti merkkaus vaparissa ja lopuksi uinuttiin vastustajan sisäänlyönnissä. Niinpä erätauolle lähdettin tasalukemissa 3-3.
Kolmannen erän alku tarjosi makoisia aineksia jälkipeliin, sillä monenkin todistajan mukaan tuomareilta jäi puhaltamatta rankkarin arvoinen aluerike. Tilanne tuomittiin vapariksi, joka vedettiin muuriin. Seuraavalla minuutilla Kannisen Aleksi pääsi läpiajoon, mutta veto meni karkeasti yli. Hakalan Ville sen sijaan ei erehtynyt, kun Mäntylän Tuomas vapautti hänet läpiajoon. FoSu siirtyi jälleen johtoon 4-3.
Johtolukemista huolimatta FoSulla oli koko pelin ajan ongelmia hyökkäysten avaamisessa ja aivan liikaa jouduttiin turvautumaan pitkiin kukkupalloihin; oma pelitapa ja taktiikka hajosivat. PSS sen sijaan jaksoi pyörittää myllyään ja viimeisellä kymmenminuuttisella kärsivällinen työ ja yritys palkittiin. 4-4 - tasoitukseen johtaneessa maalissa tosin fosulaiset tarjosivat aulista apuaan. Palloa siirreltiin keskialueella lepsusti pojalta toiselle, jolloin vastustaja kiitti ja nappasi pallon, purjehti vapaasti maalille ja nosti hallitusti ylänurkkaan! Seuraava osuma, joka lopulta riitti voittoon asti, syntyi nopeasta vastahyökkäyksestä.
Lisää räntää satoi ajassa 39.38, kun FoSu-pelaaja joutui jäähylle jatkuvasta rikkomisesta. Kauden aiemmissa peleissä FoSu on pelannut hyvää alivoimaa. Niin näytti aluksi nytkin, kun Korkon Henri pääsi alivoimalla läpiajoon, mutta viimeistelyssä ei ollut tuttua tarkkuutta. Vastustaja sen sijaan pääsi rokottamaan maalin kulmalta, kun jäähyä oli jäljellä enää 14 sekuntia. Viimeinen niitti iskettiin ajassa 41.55, kun PSS-hyökkääjä nappasi hallitusti pitkän avauksen ja veivasi pallon maaliin! Tilanne 4-7 ja peli oli taputeltu, vaikka FoSu vielä loppuminuuteiksi heräsikin yrittämään.
Vaikka johtoaseman menettäminen kirveli kipeästi, avaustappio ei oikeastaan jättänyt selityksille sijaa, sillä PSS ansaitsi voittonsa. Se pelasi kautta linjan valmiimpaa joukkuepeliä, liikkui aktiivisemmin ja iski hanakammin irtopalloihin kuin FoSu, jolla oli tainnut unohtua käsijarru päälle. FoSun tehot olivat kokonaan kakkosketjun ja erityisesti Hakalan Villen varassa. SM-sarjassa tarvitaan kuitenkin koko joukkueen panosta ja onnistumista.
Tilastot:
13:11 1 – 0 Ville Hakala - Henri Ojanen (mv.)
20:49 2 – 0 Ville Hakala - Aleksi Kanninen
24:04 3 - 0 sr Nicolas Jokinen - Ville Hakala
26:04 3 – 1 PSS
27:19 3 - 2 PSS
29:05 3 - 3 PSS
33:31 4 - 3 sr Ville Hakala - Tuomas Mäntylä
35:25 4 - 4 PSS
37:11 4 - 5 PSS
39:38 FoSu - 2 min
41:24 4 - 6 yv PSS
41:55 4 – 7 PSS
Jäähyt: FoSu: 1 x 2 min; PSS: -
Pistepörssi: Ville Hakala 3+1, Nicolas Jokinen 1+0, Aleksi Kanninen 0+1, Tuomas Mäntylä 0+1, Henri Ojanen (mv.) 0+1.
FoSu - TPS 4 - 5 (2-2, 0-1, 2-2)
Jos oli PSS hankala vastustaja, ei helpotusta tarjonnut päivän toinenkaan peli, jossa vastaan asettui perinteikäs TPS, viime kevään SM-pronssimitalisti ja länsilohkon suurin voittajasuosikki. Porvoo-tappio antoi myös aihetta muuttaa hiukan peluutusta; Ville Hakala otti paikkansa puolustuksessa ja Matti Mäkilä palasi tutumpaan rooliin hyökkäykseen.
Sen verran Porvoo-tappio korpesi, että FoSu tuli toiseen peliinsä aivan eri ilmeellä. Avausmaalikin syntyi rohkean karvauksen tuloksena. Hakalan Ville iski kiinni turkulaispuolustajaan, joka hukkasi pallon ja Nicolas Jokinen pääsi nostamaan avausmaalin. TPS onnistui kuitenkin tekemään kuitin ja tasoituksen puolessa minuutissa, kun pomppupallo upposi maalin edestä Hempun taakse.
Kuudennella minuutilla Kannisen Aleksi esitteli hyvää vetoaan, mutta myös toisessa päässä tapahtui, kun tepsiläinen pääsi läpi. Ojasen Henri otti kuitenkin vedon kypärällään ja tilanne oli edelleen tasan. Ajassa 7.41 FoSu sai jäähyn mailaan lyömisestä. TPS:n ylivoima pyöri kuin opetusvideossa, mutta kesken hallinnan Nicolas pääsi nostamaan pitkän roikon, jonka Rämön Valtteri nappasi haltuunsa ja teki maukkaan ja hallitun alivoimaosuman. TPS ei kuitenkaan hukannut ylivoimaansa, vaan upotti maalin vain yhdeksän sekuntia ennen jäähyn umpeutumista. TPS:n kapteeni Ville Hirvisuo oli unohtunut maalin kulmalle, josta hän pääsi nikkaamaan ensimmäisen päivän kolmesta maalistaan.
Muutama minuutti ennen erän päättymistä Valtteri Rämö pääsi puolittaiseen läpiajoon, mutta veto meni tällä kertaa yli. Niinpä tauolle mentiin aivan asiallisesti tasalukemissa 2-2. Toinenkin erä mentiin tasaisissa merkeissä, mutta TPS onnistui kerran tärkeimmässä eli maalinteossa. Vaikka pojat peittivät vetoja kautta linjan uhrautuvasti, kerran homma lipesi ja pallo löysi tiensä FoSu-maaliin ajassa 22.44. Kannisen Aleksille tarjoutui vielä loppuminuuteilla hyvä paikka tasoitukseen, mutta käyttämättä jäi.
Tasaisissa merkeissä aloitettiin kolmaskin erä, kunnes FoSu sai jäähyn vaarallisesta pelistä. TPS pyöritti ylivoimaa reilun minuutin ja FoSu-pakka hajosi sen verran, että maalin kulmalle jäi jälleen vapaa mies, jolla oli helppo homma lisätä turkulaisjohtoa. Pari minuuttia myöhemmin ero venähti jo kolmen maalin suuruiseksi. TPS-hyökkääjä pääsi jakamaan maalin takaa vetopaikalle, josta tuli suora jatko. Hieno tekomaali, ei voi kuin hattua nostaa!
Peli näytti selvältä, mutta vielä tarjottiin oljenkortta, kun TPS:lla oli liikaa pelaajia kaukalossa. FoSun ylivoima ei ole oikein toiminut, mutta nyt se kyettiin hyödyntämään, vieläpä ilahduttavan nopeasti. Törmäsen Samu pääsi nousemaan puolustajan tontiltaan ja kun tilaa riitti, Samu kokeili vetoaankin. Hyvinhän se toimikin! Pieni toivonsäde kuitenkin hiipui nopeasti, kun ajassa 41.35 pilli soi jälleen jäähyn merkiksi. Tällä kertaa penkille lähti FoSu-pelaaja mailaan painamisesta.
Jäähy onnistuttiin tappamaan ja aikalisän jälkeen FoSu haki kavennusta ja tasoitusta ilman maalivahtia. Kavennus syntyikin, kun tehomies Ville Hakala täräytti päivän neljännen osumansa Valtteri Rämön syötöstä. Tasapelikin oli kinttaalla, mutta Rämön viimeinen veto leijaili niukasti yli. Voitto ja pisteet jäivät siis TPS:lle, joka oman raporttinsa mukaan voitti “pitkälti yksilötaidon ja melko hyvin toimineen ylivoimapelin” ansiosta. Arvioon on helppo yhtyä.
FoSulle olisi TPS-pelistä kelvannut pistekin, mutta tappiosta huolimatta tuhkaa ei ole tarvetta ripotella. Jos siipirikkoisella joukkueellakin laitetaan ennakkosuosikki ahtaalle, pitäisi ehjällä porukalla ruveta voittojakin tulemaan. Tsempparit taisivat jäädä jakamatta, mutta TPS-pelistä täytyy kyllä erikseen mainita Mäntylän Tuomas, joka tautia uhmaten taisteli hienosti koko ottelun.
Tilastot:
01:17 1 – 0 Nicolas Jokinen - Ville Hakala
01:47 1 – 1 TPS
07:41 FoSu - 2 min
08:48 2 - 1 av Valtteri Rämö - Nicolas Jokinen
09:32 2 - 2 yv TPS
22:44 2 – 3 TPS
34:04 FoSu - 2 min
35:41 2 - 4 yv TPS
37:08 2 – 5 TPS
40:03 TPS - 2 min
40:32 3 - 5 yv Samu Törmänen - Ville Hakala
41:35 FoSu - 2 min
43:31 FoSu - aikalisä
43:41 4 – 5 Ville Hakala - Valtteri Rämö
Jäähyt: FoSu: 3 x 2 min; TPS: 1 x 2 min
Pistepörssi: Ville Hakala 1+2, Nicolas Jokinen 1+1, Valtteri Rämö 1+1, Samu Törmänen 1+0.
Muut ottelut:
TPS 14 - PSS 5 - 2
Oilers-93 - ISB Ilmajoki 9 - 1
Oilers-93 - FBC Turku 3 - 2
SSV - ISB Ilmajoki 12 - 0
SSV - FBC Turku 2 - 1
TPS - TPS 14 6 - 4
Päivän muissa otteluissa ei suuria yllätyksiä koettu, ellei TPS 14:n voittoa PSS:sta lasketa sellaiseksi. Täyden neljän pisteen potin Turusta keräsivät Oilers, SSV ja TPS, joista varsinkin SSV esitteli taitavan ja vakuuttavan tuntuista peliä. Seuraava turnaus pelataan jälleen Turussa sunnuntaina 21.12., jolloin FoSu kohtaa isäntäjoukkue FBC:n ja ISB-Ilmajoen. FoSun tavoin nekin ovat ensimmäisen turnauksen jälkeen pisteittä, joten Turussa on luvassa jälleen tiukkoja kamppailuja. Lahjoja jaetaan vasta muutamaa päivää myöhemmin!
(Muuten olen sitä mieltä, että mopoilu olisi kiellettävä!)
- IK -
|