Fosu on viimeaikoina järjestänyt kotiotteluissaan yleisölle melkoiset ”ilotulitukset” maalien muodossa ja kahdessa viime ottelussa Suupparit onkin survonut vastustajan verkkoon yhteensä 24 rysää. Näytteen forssalaisten tulivoimasta sai kaksi salibandyliigassakin käväissyttä joukkuetta (Pirkat ja SBS Pori) ja voittojen myötä Fosu vankisti asemiaan sarjan keskikastissa.
FOSU – PIRKAT 15.11.
FoSu otti 15.11. tyylikkään kotivoiton Pirkkalan Pirkoista selvin lukemin 13-3. Suuppareiden peli ei ole alkukauden aikana toiminut aivan toivotulla tavalla, mutta Pirkkoja vastaan saatiin konkreettinen työnäyte siitä mihin joukkue parhaimmillaan pystyy. Avasiko joukkueen henkisen lukon kenties pukukoppiin ripustetut tarunhohtoiset julisteet päävalmentajasta vai kirvoittiko joukkueen sankaritekoihin Suomen Timon hersyvä huumori se jäänee kai ikuiseksi arvoitukseksi, mutta selvää oli jo ottelun ensimmäisestä erästä alkaen kuka ottelua tulisi viemään. Parivaljakko Leikkilä & Suomi laski kaukaloon sellaisen Lounais-Hämäläisen pyörremyrskyn että Pirkkojen tuska kipusi viimeisessä erässä lähes raamatullisiin mittoihin. Erälukemat 4-0, 5-1 ja 4-2 eivät juuri jätä sijaa selittelyille. Ainoa valon pilkahdus Pirkkaleirissä oli kolme Vesa ”Sorva” Sorvaniemen viimeistelemää säkkiä. Suuppareista hattutempun viimeistelivät Jani ”Pave” Paavilainen ja forssalaisen salibandyn Grand Old Man, Petri ”Mäksä” Mäkeläinen. Tehokkaalla pelipäällä edellä mainittujen lisäksi olivat melkoiseksi syöttökoneeksi äitynyt Atte ”Rehtori” Kolis ja tutut tehomiehet Kauppi, Into ja Laitila. Henkilökohtaisten pisteiden makuun FoSun kokoonpanosta pääsivät niin ikään Lintula, Grahn, Kinnunen ja Heino.
FOSU – SBS PORI 21.11.
Pirkka-pelissä Rehti-Areenan kaukalossa nähtiin lähes ilmestyskirjan pedon lailla riehuva forssalaiskolonna ja aggressiivinen ote jatkui myös seuraavassa ”kapinassa”, jossa vastustajaksi asettui SBS Pori. Porilaisjoukkue on materiaaliltaan täysin eri tasoa kuin Pirkat ja niinpä luvassa olikin etukäteen tiukka kamppailu etenkin kun Suuppareiden kokoonpanoon jouduttiin tekemään pakon sanelemia muutoksia mm. Juha ”Junnu” Laitilan poissaolon takia.
Porilaisvalmentaja Ismo Läntinen on ”edellisessä elämässä” toiminut Porin Ässien jääkiekkojoukkueen valmentajana ja se kyllä näkyy SBS Porin pelissä. SBS on fyysinen ja suoraviivainen joukkue eikä joukkueen puolirikollinen pelityyli välttämättä ole aina parasta mahdollista pr:ää lajille. Brutaali pelitapa yhdistettynä porilaiseen hulluuteen on sellainen cocktail jota ei kenellekään itseään kunnioittavalle salibändärille voi suositella, mutta valmentajavelho Läntinen on onnistunut tekemään tästäkin taidetta. Joukkue viljelee kukkupalloa toisensa perään ja välillä vastustajan ”sipulin kestävyyttä” psyykataan verbaalisin keinoin, mutta ilmeisen tehokkaasti. Allekirjoittaneen mielestä on erikoista, että näinkin kokenut valmentaja pallopelien parista kuin Läntinen, luottaa joukkueensa koutsaamisessa sokeasti heilumisen, koheltamisen (lue:junnumainen höntyily) ja hosumisen autuaaksi tekevään voimaan.
Fosu jatkoi maalirikkaassa ottelussa porilaista ”rikollisryhmää” vastaan hyviä otteitaan ja lopulta porilaiset joutuivat poistumaan takaisin Satakuntaan niskassaan kirvelevä 11-9 tappio. Voiton myötä Fosu nousi sarjataulukossa yhdeksään pisteeseen tasapisteisiin porilaisryhmän kanssa. Tehopisteiden makuun forssalaisryhmästä pääsivät Lindström, Kauppi, Mäkeläinen, Into, Kolis, Andersson, Paavilainen ja Itäpalo.
Seuraavaksi Fosu matkaa Stadiin jossa vastaan asettuu suuri ja mahtava IFK, jonka otteet ovat olleet alkukaudesta kaikkea muuta kuin suuria ja mahtavia.
|