FoSu- LeKi 11-3
FoSu ei turhaa sarjajohtajaa nöyristellyt kun jo ajassa 0.18 Kainulaisen Leevi tempaisi pallon maaliin. LeKi sai pallon verkkoihinsa myös Joe Koppasen lavasta FoSun pelatessa ylivoimalla. Peli pyöri lempääläläisten päädyssä lähes koko ensimmäisen erän ajan. FoSu vaikutti vahvalta ja terhakkaalta. Erän lopulla onnistui vielä Jesse Aaltonen Kainulaisen upeasta syötöstä.
Toiseen erään lähdettiin siis mukavista johtolukemista ja forssalaiset jatkoivat hyvää peliään. Maalinteossa nähtiin Miika Mäkeläinen, Oraksen Josekin osui punaisten putkien väliin vaparista. LeKi onnistui kerran kaventamaan, mutta Aaltosen toinen maali säilytti turvallisenoloisen etumatkan.
Kolmannessa erässä näkyi jo väsymystä ja pallo pääsi pari kertaa sujahtamaan sormet teipattuinakin loistavasti pelanneen Teemu Laineen selän taa.Yleisöä huudatti vielä kahdesti hattutemppuun yltänyt Joe Koppanen, myös Oras kiskaisi toistamiseen pallon Lempäälän maaliin. Mäkeläinen teki ylivoimamaalin syöttöpelissä kovasti kunnostautuneen Joonas Rantasen hyvästä syötöstä ja kauden ensimmäisen täysosumansa tempoi Eemeli Sipiläinen.
Joukkueen riemulla ei ollut rajaa kun nappasivat tästä pelistä täydet pisteet. Mikään ei ole mahdotonta, kun peli kulkee niin se kulkee!
Aaltonen Jesse 2+2
Mäkeläinen Miika 2+1
Koppanen Joe 3+0
Oras Jose 2+1
Rantanen Joonas 0+3
Kainulainen Leevi 1+1
Sipiläinen Eemeli 1+0
Kultanen Akseli 0+1
Savolainen Jonna 0+1
PirPi - FoSu 4-8
Peli oli aloituksesta lähtien melkoista sähellystä ja sekoilua. Edellinen hieno peli oli kuin toiselta planeetalta tähän verrattuna. Kaikki ensimmäisen erän maalit tehtiin 36 sekunnin aikana erän lopulla, kaikissa syöttäjänä Leevi Kainulainen, tekijät Jose Oras, Miika Mäkeläinen ja Jesse Aaltonen.
Toisessa erässä FoSu selkeästi hyytyi ja PirPi alkoi päästä vauhtiin. Mäkeläinen onnistui ensimmäisenä maalinteossa, sitten muutaman kerran kunnolla laukomaan päässyt puolustaja Akseli Kultanen osui kohteeseensa. Maalialueen hässäkkätilanteesta pirkkalalaiset saivat pallon maaliin ja erän lopulla vielä ylivoimamaalinkin.
Kolmannen erän alussa nähtiin Kainulaisen osuma ja lisäksi pari ylivoimamaalia tekijöinä Oras ja Mäkeläinen. Pelin lopussa pirkkalalaiset aloittivat loppukirin mutta pisteet otettiin kuitenkin selkeästi Forssaan.
Kainulainen Leevi 1+5
Mäkeläinen Miika 3+0
Oras Jose 2+0
Kultanen Akseli 1+1
Aaltonen Jesse 1+0
|