Ysikolmoset säilyttivät puhtaan pelinsä Ylöjärvellä lauantaina pelatussa turnauksessa. Isäntäjoukkue YPa yritti parhaansa ja kesti forssalaisten kyydissa kolmannen erän alkuun, jolloin peli päätettiin FoSu:n ylivoimaiseen voittoon 0-12. Päivän toinen vastustaja, Tampereen Ilves, oli päättänyt myydä nahkansa kalliilla ja oli hankkinut riveihinsä pari etevää vahvistustakin. Ilves-pojat tarjosivatkin tähän mennessä parhaan vastuksen, mutta taipuivat kolmannen erän ratkaisuhetkillä lopulta numeroin 6-3.
FoSu voittti näin oman alkulohkonsa täysillä pisteillä ja pääsee piikkipaikalta Tampereella lauantaina 8.11. pelattavaan SM-karsintaan.
YPa - FoSu 0 - 12 (0-7, 0-4, 0-1)
FoSu joutui lähtemään viimeiseen alkusarjan turnaukseen ilman kahta vakiopuolustajaa, mutta se ei onneksi tahtia haitannut. Isäntäjoukkue YPa on menettänyt pelaajiaan ja oli juuttunut ilman pisteitä lohkon hännille. Vaikka kotijoukkue ja varsinkin sen maalivahti jaksoivat hyvin tsempata, taito- ja tasoero oli sen verran tuntuva, että käytännössä ottelu pelattiin puolella kentällä YPan päädyssä. Pari kertaa ylöjärveläiset saivat maalivahdin hyvästä avauksesta läpiajon, joista toinen johti rankkariin. Kun sekään ei johtanut kuparisen rikkoutumiseen, Hemppu sai säästellä polviaan seuraaviin koitoksiin.
Ykköskentän passaillessa kakkoskenttä otti päävastuun maalien tekemisestä. Varsinkin Jokisen Nicolas tikkasi tuttuun tyyliinsä periksi antamatta ja jalkojaan säästämättä, minkä voi lukea myös pistepörssistä. Ilahduttavaa oli, että myös kolmosketju Vainio - Kononen - Valtonen pystyi pyörittämään peliä vastustajan kenttäpuoliskolla ja avaamaan maalitilinsä Vainion Aleksin hattutempun arvoisesti. Ketjulle lankesi myös kunnia tehdä pelin päättänyt kahdestoista maali. Kolmastoistakin maali tosin tehtiin, mutta siinä vaiheessa jo tuomaritkin heräsivät huomaamaan, että joukkueiden maaliero oli kasvanut kyllin suureksi.
Valmentajan jakaman tsempparin pokkasi Mäkilän Matti, joka teki onnistuneen kokeilun puolustajan tontilla.
Tilastot:
01:12 0 - 1 Ville Vehmas - Aleksi Kanninen
04:38 0 - 2 Nicolas Jokinen - Aleksi Kanninen
07:34 0 - 3 Henri Korko - Valtteri Rämö
08:09 0 - 4 Aleksi Kanninen - Nicolas Jokinen
09:34 0 - 5 Aleksi Vainio
12:13 0 - 6 Nicolas Jokinen - Tuomas Mäntylä
13:59 0 - 7 Niketas Koski - Henri Korko
18:56 0 - 7 erl YPa
18:56 FoSu - 2 min
19:48 0 - 8 av Tuomas Mäntylä
26:43 0 - 9 Ville Vehmas - Nicolas Jokinen
27:53 0 - 10 Aleksi Vainio - Pekka Kononen
29:39 0 - 11 Samu Törmänen - Valtteri Rämö
31:13 0 - 12 Aleksi Vainio - Pekka Kononen
Jäähyt: YPa: - ; FoSu: 1 x 2min
Pistepörssi: Nicolas Jokinen 2+2, Aleksi Vainio 3+0, Aleksi Kanninen 1+2, Ville Vehmas 2+0, Henri Korko 1+1, Tuomas Mäntylä 1+1, Pekka Kononen 0+2, Valtteri Rämö 0+2, Niketas Koski 1+0, Samu Törmänen 1+0.
FoSu - Ilves 6 - 3 (1-1, 1-1, 4-1)
Pelaajiaan menettänyt Ilves oli edellisissä peleissä kerännyt vain kaksi pistettä. Kahdella voitolla sillä olisi kuitenkin ollut ainakin teoriassa vielä mahdollisuus nousta SM-karsintaan. Niinpä joukkue oli tiivistänyt pakkansa kahteen kentälliseen ja hankkinut IC-Akatemiasta pari tuntuvaa vahvistusta. Vastaavasti FoSu pelasi hieman vajaalla ryhmällä ja ilman panosta, sillä voitto YPasta oli jo sinetöinyt joukkueen lohkovoiton. Niinpä ottelusta tulikin huomattavasti tasaisempi vääntö kuin etukäteen saattoi ounastella.
Varsinkin kahdessa ensimmäisessä erässä Ilves jopa hienokseltaan hallitsi pallollista peliä ja sai FoSun pelaamiseen näyttämään suorastaan kesseliltä, kuten eräskin tarkkasilmäinen katsoja asian ilmaisi. Kolmannessa erässä FoSu joutui tiivistämään peliään ja kiristiämään turboruuvia sen verran, että tarvittava ero syntyi ja puhdas tili säilyi loppuun asti. Voitto siis tuli, mutta jos jatkoon mielitään, pelin tason pitää vielä roimasti parantua. Sen verran näyttävästi Ilveksen ykköspelaajat fosulaisia välillä perässään juoksuttivat. Entäpä sitten, kun vastaan tulee koko joukkueellinen samantasoisia kavereita?
Tsemppari meni Kannisen Aleksille.
Tilastot:
09:39 0 - 1 Ilves
11:26 1 - 1 Valtteri Rämö - Niketas Koski
26:25 2 - 1 Henri Korki - Niketas Koski
29:33 2 - 2 Ilves
32:28 3 - 2 Aleksi Kanninen - Nicolas Jokinen
36:26 4 - 2 Henri Korko
37:36 5 - 2 Ville Vehmas - Nicolas Jokinen
37:55 5 - 3 Ilves
41:23 6 - 3 Niketas Koski
Jäähyt: FoSu - ; Ilves: -
Pistepörssi: Niketas Koski 1+2, Henri Korko 2+0, Nicolas Jokinen 0+2, Aleksi Kanninen 1+0, Valtteri Rämö 1+0, Ville Vehmas 1+0.
FoSu voitti siis alkusarjansa puhtaalla pelillä ja keräsi pisteitä täyden tusinan. SM-karsintaan selvittivät tiensä myös KOO-VEE Punaiset, SC Urbans ja RuRu JSB.
Sisä-Suomen SM-karsinta pelataan ensi lauantaina Tampereen Raholassa. FoSu kohtaa ensimmäisessä pudotuspelissä Jyväskylän Happeen. Jos se päättyy voittoisasti, ratkaisevassa ottelussa vastaan asettuu joko TiPa tai SC Urbans.
- IK -
|