Classic kaatui 11-4 ja Happeen kanssa tasan 2-2
FoSu - Classic
11 - 4
Päivän ensimmäisessä pelissä nähtiin Fosun maalikarkelot kun tytöt tekivät peräti 11 maalia ja useampi tyttö pääsi tekemään tehopisteitä. Ilahduttavaa oli myös puolustajien hyvät nousut joita on kaivattu kauden aikana. Päätösvihellyksen kaikuessa taululla komeilivat komeat 11-4 numerot.
Happee - FoSu
2 - 2
Päivän toinen peli oli ainakin allekirjoittaneen mielestä jopa kauden paras kamppailu molemmilta joukkueilta. Edelliset ottelut olivat päättyneet Fosulle 6-1 ja 8-1, mutta tähän peliin Happee oli petrannut todella paljon. Peli oli erittäin tarkkaa fyysistä vääntöä, jossa myös syöttöpeli oli mallikasta. Ottelussa nähtiin myös kauden nopein maali Roosan Tynin toimesta pelikellon näytettyä 00.09 maalin syntyhetkellä. Ottelun viime minuuteilla nähtiin myös todellinen "haamupelastus" mv.Anette Pitkäsen toimesta, ehdottomasti kauden komein torjunta. Vaikka ottelun loppupuolella askel hieman alkoi painaa, niin JOKAINEN tyttö pelasi hyvin.
|