Tuloksena voitto ja tasapeli
Fosu - Happee
8 - 1
Fosun hyvä vire jatkui viime turnauksesta, kun vastaan asettui Happee Jyväskylästä. Ensimmäisessä erässä nähtiin vauhtia ja vaarallisia tilanteita, mutta pikku hiljaa Fosun vauhti muuttui myös tehoiksi ja katsojat pääsivät nauttimaan hyvistä hyökkäyskuvioista ja hienoista yksilösuorituksista. Pelin loputtua taululla komeilivat loppunumerot 8-1 Fosulle.
Koovee(kelt.) - Fosu
5 - 5
Päivän toisesta pelistä tytöt nappasivat pisteen Kooveelta, vaikka voittoakin tarjottiin. Fosu hallitsi peliä selkeästi ja loi jatkuvasti tilanteita vastustajan maalille. Tällä kertaa onneakaan ei ollut mukana ja Koovee rokotti vastahyökkäyksistä hyvällä prosentilla niin että peli pysyi todella jännittävänä loppuun asti. Tytöt olisivat ansainneet "työvoiton" mutta hyvä näinkin. Mainittakoon että Fosun kannustusjoukot ottivat niukan 2-1 voiton Kooveen kannattajista.
|