c-tyttöjen alkusarja käynnistyi Raholassa
Fosu - Classic
5 - 6
C-tytöt aloittivat sarjapelinsä vahvasti ja siirtyivät jo 3-0 johtoon Classicia vastaan, kun ensimmäistä erää oli ehditty pelata vain kymmenen minuuttia. Hiljalleen vastustaja sai pelirytmistään kiinni ja päätöserään lähdettiin Fosun 3-4 tappioasemasta. Tytöt kävivät vielä 5-4 johdossa, mutta vastustaja tasoitti ja teki voittomaalin vain 15 sekuntia ennen päätösvihellystä. Tyttöjen peli oli parantunut huomattavasti viime harjoituspelistä ja onnistumisia tässä pelissä kirjattiin useammalle pelaajalle. Pelistä jäi revanssin makua seuraavaan joukkueiden kohtaamiseen.
Pirpi - Fosu
4 - 1
Päivän toisessa ottelussa vastustaja osoittautui muutaman maalin paremmaksi, lähinnä laajemman pelaajamateriaalin vuoksi. Fosu sai peliin kokoon vain kaksi kentällistä kun taas vastustajalla oli kolme kentällistä. Varsinkin viimeisessä erässä jonka vastustaja voitti 2-0 tyttöjen askel alkoi painaa ja virheiden määrä kasvoi. Kokonaisuutena pelistä jäi kuitenkin sellainen kuva että tämäkin vastustaja on voitettavissa seuraavalla kerralla.
|