|
Hervannan turnausta jatkettiin samalla taktiikalla kuin edellisessäkin turnauksessa, keskialue tukkoon. Ryhti olikin vaikeuksissa ja kukkupalloavauksia alkoikin satelemaan ja niistä muutama paha paikka. Onneksi Nelli pelasi maalissa loistavasti. Pelin alkupuolella mentiin johtoon 1-0 ja sen jälkeen pelattiin tiiviisti keskialue. Jäähy pari minuuttia ennen loppua koitui kohtaloksi. Alivoima ylipelasi liikaa ja Ryhti pamautti maalin puoli minuuttia ennen loppua. Karvas pistemenetys, mutta pelit paranee. Kaikki muu toimii suht hyvin, mutta maalinteko on nyt jäissä, ei ole enää apina selässä vaan gorilla :)
Toisessa pelissä Tamppia vastaan hallittiin peliä taas hyvinkin ja siirryttiin johtoon pelin alussa. Tamppi oli vaikeuksissa ja maalipaikkoja oli vaikka mihin, mutta kädet vaan jäätyy nyt tiukan paikan tullen. Tamppi tasoitti pelin vaparista, jossa ei oltu yhtään hereillä, osa taisi olla tulossa vaihtoon.. Pelin loppupuolella Tamppi sai samasta paikasta vaparin ja pienellä siirrolla veto, tilanne 2-1. Ei oltu hereillä parissa tilanteessa ja taas ropisi.
Sarjapaikan säilyttäminen vaatii nyt vähän säätämistä ketjuihin. Puolustetaan hyvin, luodaan paikkoja riittävästi, maalivahtipeli toimii, mutta maaleja ei tehdä tarpeeksi, siinä se lyhyesti. Luottavaisin mielin lähdetään pelaamaan sarjapaikasta, sen verran hyvin on pelattu viime pelit, vaikka takkiin on tullutkin. Niinhän ne sanoo, että ensin täytyy osata hävitä, että oppii voittamaan.
|