Keskiviikkona 21.12. otellaan Iittala-hallissa sarjapisteiden lisäksi myös Kanta-Hämeen herruudesta, kun salibandyfaneille tarjoillaan Kim Kardashianin kroppaakin kuumempi "paikallisderby", Steelers vs. FoSu.
Hämeenlinnan
ja Forssan välillä on koettiin aikoinaan hurjia ja tunteita nostattavia
vääntöjä kiekkokaukalossa kuplahallin uumenissa ja samaa saagaa ollaan viime
vuosina päästy kirjoittamaan akselilla Forssa-Riihimäki sekä Forssa-Hämeenlinna
salibandyssä. Tämän kauden ensimmäisessä kohtaamisessa Forssassa Suupparit
olivat askeleen vierailijoita edellä ja niinpä sarjapisteet jäivätkin Forssaan
selkein lukemin (7-2). Suupparien agitaattori Jukka ”JR” Rantanen, joka on
huomattavasti kovempi jätkä kuin Southforkin karjatilalla Teksasissa aikoinaan
hääräillyt JR, on masinoinut joukkoineen Iittalaan jopa fanibussia, joten mitä
luultavammin lehtereillä tullaan näkemään ”reggaerekan” tuomana myös vankka
forssalaisedustus, jonka mielen syövereissä lienee muutakin kuin Joulurahan
julistus.
Marraskuussa
KuituAreenalla käyty joukkueiden edellinen kohtaaminen sai kliimaksinsa
viimeisillä minuuteilla vierasjoukkueen kapteenin Kaj Palmrothin polttaessaan
päreensä pahemman kerran. Millaisiin sfääreihin lämpö nousee keskiviikkona
Iittala-hallissa, kun joukkueet kohtaavat toistamiseen? Nähdäänkö jälleen
turhautuneiden miesten ylilyöntejä? Kenellä kestää kasetti? Millaiseen rooliin
nousee roolipelaamisen prinsiipit ehkä Forssan salibandygenressä parhaiten
sisäistänyt Aki ”Shatter” Vihreäsaari? Aikoinaan Iittalan pelipaikka tunnettiin
yleisesti nimellä Kauhujentalo, mutta onko lähes 600 henkeä vetävä urheiluhalli
enää nimensä veroinen? Ja jos talo osoittautuu kauhujen taloksi niin kenelle se
sitä on?
FoSun
valmennustiimi koki viime viikolla muutoksia, kun joukkueen suorasukainen
piiskuri Jani ”Länä” Kannosto jätti joukkueen ja niinpä tulikasteensa ottelussa
saa mielenkiintoinen valmennustroikka; Siren, Suomi ja Lehtonen. Millainen on
herrojen työnjako käytännössä ja näkyykö ”Länän” poissaolo penkin takana? Entä
millaisessa vireessä on Joulun alla Palmrothin viime kohtaamisessa kolhima
Fosun ”kultaranne” Juha Laitila tai metsänpuolelta pomminvarmasti limppua
verkkoon tinttaileva Sami Romu? Tai Niksipirkan lailla näppärä Teemu Aaltonen?
Tai entäpä kellon tarkasti vuodesta toiseen pisteitä nakuttava kliininen
viimeistelijä Petri Mäkeläinen?
Parhaimmillaan
FoSun ylivoima on toiminut kylmästi ja tehokkaasti kuin poliisin karhuryhmä, mutta
vastaavasti Steelers on onnistunut kauden aikana
esittämään erinomaista alivoimapeliä halliten Divarin av-tilastoa. Kuka vetää
tällä kertaa pidemmän korren? Edellisessä kotipelissään Ilvestä vastaan
Steelers oli tuloksellisesti pahasti varjojen mailla, joten joukkueen
mentaalipuolen voitaneen olevan haavoittuvassa tilassa. Onko edelliskierroksen
rökäletappio onnistuttu nollaamaan, ja kuinka tehokkaasti?
Niin ja se Fanibussihan lähtee KuituAreenan pihasta klo 17:00 FoSu:n Facebookissa ennakkoilmoittautuneet pääsevät varmasti mukaan, loput jos mahtuvat...
|