|
Perjantaina 11.11. KuituAreenalle saapui Fosu vieraaksi keravalainen Blackbirds ja kotiyleisön riemuksi Suupparit järjestivät turuntien "hurmoshallissa" todelliset maalizembalot. Ottelun kolmannessa erässä Fosu namutteli peräti 8 nyyttiä vastustajan verkkoon ja vahvan viimeisen erän ansiosta arvokkaat sarjapisteet jäivätkin Forssaan lukemin 13-6 (2-2, 3-3, 8-1). Voiton myötä Fosu nousi jo sarjakakkoseksi.
FOSU HURJASSA VIREESSÄ
Kannoston ja kumppanien
johtama pumppu on löytänyt synkkien syyskelien myötä oivan vireen peliinsä ja
tällä hetkellä joukkue vaikuttaakin olevan kaukalossa suorastaan pitelemätön.
Perjantaina maalikarkeloiden tahtipuikkoa heilutteli tuttuun tapaan
kapellimestarin roolissa Juha ”ei enää niin Junnu” Laitila ja vankisti tehoin
3+3 asemiaan entisestään Divarin pistepörssin piikkipaikalla. Pistepörssin
kärki on vahvasti miehitetty forssalaisvoimin muiltakin osin, sillä kymmenen
kärkeen on itsensä kiilannut peräti neljä pelaajaa.
Monissa
ennakkokaavailuissa kuulutettiin jo liigapaikan ”kuuluvan” automaattisesti
OLS:ille tai Blue Foxillle, mutta nyt jos koskaan antoi Fosu varteenotettavan
myrskyvaroituksen liigaan havitteleville joukkueille…
|