|
Kanta-Hämeen Akatemia makselee edelleen kalliita oppirahoja. Joukkueen kolmaskin peli nuorten SM-sarjassa päättyi niukkaan tappioon, kun kotijoukkue Karhut vei voiton numeroin 6-4 Porissa pelatussa ottelussa. Näin Karhut avasi pistetilinsä ja Akatemia jäi sarjan ainoaksi nollakerholaiseksi.
Karhut - Kanta-Hämeen Akatemia 6 - 4 (1-2, 4-2, 1-0)
Pistepörssi: Kalle Kouri 0+2, Aleksi Kanninen 1+0, Teemu Lagerstedt 1+0, Jusa Lindström 1+0, Oskari Ojanen 1+0, Jon-Mirko Jakobsson 0+1.
Jäähyt: Karhut: 2 x 2 min; KH-A: 2 x 2 min
Ensimmäisen erän jälkeen tilanne näytti Akatemian kannalta lupaavalta, kun joukkue pääsi erätauolle 1-2 -johdossa. Maaleista vastasivat Aleksi Kanninen ja Teemu Lagerstedt. Syötön molempiin osumiin tarjoili Kalle Kouri.
Toisessa erässä Karhut nousi tasoihin ja ohikin, kunnes Akatemia iski kaksi osumaa vajaan minuutin sisällä. Ensin Oskari Ojanen kavensi tilanteeksi 3-3 Jon-Mirko Jakobssonin syötöstä ajassa 32.34. Reilun puolen minuutin kuluttua Jusa Lindström vei rangaistuslaukauksella Akatemian johtoon. Minuuttia myöhemmin tilanne oli jälleen tasan, ja hieman ennen erätaukoa Karhut kiilasi johtoon, josta se ei enää kolmannessa erässä luopunut. Päätöslukemat 6-4 Karhut viimeisteli ylivoimalla ajassa 54.56. Viimeiset minuutit Akatemia yritti kaventaa ja tasoittaa pelaamalla ilman maalivahtia, mutta Karhujen johto kesti loppuun saakka.
Silminnäkijähavainnot ja tilastot Porista kertovat, että Akatemia sai aikaan hyvää hallintaa, mutta Karhut käytti tekopaikkansa tehokkaammin hyväkseen. Karhut mm. rokotti hämäläisiä kolmesta läpiajosta. Tilastojen valossa Karhujen suurimmaksi sankariksi nousi 90 prosentin tehoilla torjunut maalivahti Arvid Vonk, jolle merkattiin pelissä peräti 36 torjuntaa. Toisessa päässä Tomi Aaltoselle kertyi vain 13 torjuntaa.
Akatemia yrittää seuraavan kerran avata pistetiliään ensi sunnuntaina Forssassa, jolloin se saa vastaansa Tampereen Kooveen. Kuituareenalla pelattava ottelu alkaa klo 17.
- IK -
|