|
ÅIF-FoSu 5 - 12 (2-3,2-5,1-4)
Edustus jatkoi siitä mihin viikko sitten lopetti. Nyt kun vierasmatkalla tehtiin 12 maalia, niin voisi jo sanoa, että Oxdog mailat alkavat taipua pelaajien haluamaan muotoon. Juha laitila merkkautti jälleen komeat 4+1, Romun jäädessä 0+1 tehoille, niin Junnu taisi siirtyä Divarin tehopörssin kärkeen. Huomiotavaa kuienkin on, että maaleja teki seitsemän pelaajaa, joten ei FoSu:n tehot lepää ainosataan hurjassa vireessä olevan Junnun käsissä. Forssaan näytille matkaavaa U19 Maailmanmestaruuspyttyä pelin jälkeen halannut Tomi Aaltonen torjui, mitä torjuttavissa oli. Kamalan tuomarivirheen tuottaman rankkarin olisi tietysti voinut ottaa pois, mutta jäätävä oli Iiro Oksasen maalikin.

Kuvan Juha laitila merkkautti 4+1 ja meni Divarin pörssikärkeen
Joukkue oli selkeästi Sipoolaisia valmiimpi ja FoSu vei ottelun jopa numeroita selkeämmin, lähes puolivaloilla. Liike kentällä oli kapeassa jäätelökaukalossa todella rauhallista ja peli oli muutamia pelaajien ja tuomarien nukahduksia lukuuottamatta koko ajan FoSu:n hallinnassa. Hiljaisen 125:den hengen Sipoolaisyleisönkin voitti äänessä kourallinen Forssalaisia kannattajia, jotka olivat matkanneet noin 150 kilometriä kannustamaan omiaan. Eikä siis aivan suotta.
Tapahtumat pääsee tarkistamaan ottelun tulossivulta TÄÄLTÄ
Laitilan, Romun, Mäksän ja muiden liikkumista pistepörssissä ja kaikkia muitakin Divarin tilastoja pääsee seuraamaan erittäin kattavasti TUOLTA
|