 FoSu aloittaa ensimmäisenä 1.divarijoukkkueena OxDog-tallissa uuden mailamerkin kehitysyhteistyö kumppanina. |
Kannoston johtama valmennuspumppu
Jani Kannosto otti maaliskuussa vastaan FoSu:n edustusjoukkueen valmennusvastuun ja nyt hommia on tehty siis muutama kuukausi. Janilla mielessä ollut, että "alkaisipa se sarja jo", kun edellisestä Janin johtamasta FoSu:n pelistä on jo yli kolmevuotta aikaa. Uusiutunut valmennus pitää sisällään eri osa-alueihin keskittyviä valmentajia useamman tyypin. Fysiikasta vastaa pääosin serkukset Nina-Pajanti Raudus ja Jorma Koskinen. Pelillisiä asioita Janin kanssa miettivät Timo Suomi ja Tomi Siren, lisäksi katsomosta vinkkejä antaa Pasi Lehtonen. Rajusti vahvistuneella valmennuksella yritetään vastata uuden valtakunnallisen Salibandyn ykkösdivarin koveneviin vaatimuksiin. Kevät sitten näyttää mihin asti juna on kulkenut.
Muuttunut joukkue
FoSu:laiseen tapaan joukkue on niin paikallinen, kun on mahdollista. Pelaajat tulevat omasta seurasta tai vähintään seutukunnalta. Joukkue koki ainoan, mutta ison menetyksen, kun treenimotivaation kanssa painiva Kari Kauppi lähti jäähdyttelemään alasarjajoukkueeseen. Kaken tapaiselle iloiselle veijarille olisi käyttöä omassakin seurassa, mutta nyt seuran vaihto tuli rajusti puuntakaa, joten FoSu ei pystynyt tekemään "vastatarjousta". Näissä tilanteissa ollaan oltu aikaisemminkin ja nyt on taas aika nostaa omia junnuja vastaamaan kovenevan divarin haasteisiin. FoSu:lla on Kanta-Hämeen paras juniorimylly, jonka helmiä on aina hamuttu lähes joka ilmansuuntaan.
Harjoitusottelut antavat suuntaa
Ensimmäiseen tuplapäivään lähdetään Holjien jälkeisenä PicNic sunnuntaina kokeilumielessä katsomaan, että mihin kuntoon toukokuussa alkanut harjoittelu on edustusjoukkueen miehet kantanut Onko jalka jumissa vai liikkeellä, toisaalta sillä ei ole mitään merkitystä ennen sarja-avausta. Tärkeintä on, että valmentajat näkevät mihin tuoreet pelaajat väsyneinä ja paineen alla pystyvät.
Vastassa on PSS Porvoosta, joka on rajusti uudistunut ja kiinnittänyt kovia pelimanneja pääkaupunkiseudulta ja vähän kauempaakin.
Edarin treenipelit:
7.8 FoSu-PSS 8-4
13.8 FoSu-Westend Indians 6-6
13.8 FoSu-Westend Indians 7-7
14.8 FoSu-Steelers 5-4
20.8 lauantai Turku Floorball Cup
klo 10:00 TPS-FoSu
klo 12:20 FBT Pori-FoSu
klo 15:50 ÅIF-FoSu
21.8 sunnuntai Turku Loorball Cup
jatkuu....
3.9 lauantai klo 16:00 FoSu-SalBa (huom. 4x20min)
4.9 sunnuntai klo 16:00 FoSu-Ilves (huom. 4x20min)
18.9 sunnuntai klo 14:00 SalBa-FoSu (Rauma)